Haapakoski ylsi saavutukseen vierasottelussa Kempeleessä. Juuso Keski-Koukkari iski kakkosluukusta läpilyönnin, jolla Timo Kallio ja Haapakoski kiitivät kotipesään. Tilastot komistuivat vielä ottelun aikana. Ensimmäisen jakson neljännen aloittavalla Haapakoski kiersi kauden ensimmäisen kunnarinsa komealla kakkospuolen läpilyönnillä.

Vuosina 2003–2018 Haapakoski voitti seitsemän etenijäkuninkuutta ja sijoittui 16 kaudella peräjälkeen kolmen parhaan joukkoon etenijätilastossa. Kaiken lisäksi 160 ylempien pudotuspelien ottelussa tilastoihin on kertynyt 248 juoksua.

– Moni asia siihen on vaikuttanut. Pääosin on saanut pelata hyvissä joukkueissa ja hyvien pelaajien kanssa – vaihtajat ja kotiuttajat ovat myös onnistuneet tehtävissään. Oma kunto on ollut hyvä suurimman osan aikaa urasta, ehjiä kausia on saanut pääosin pelata.

Noin 80 prosenttia otteluistaan Haapakoski on pelannut numeroilla 1 tai 2.

– Suurimman osan urasta olen kärkenä pelannut. Onhan siinä oppinut lukemaan lukkareita ja tietämään omat rajansa kentällemenojen suhteen. Lyönti- ja juoksuharjoittelua on paljon takana – ja toistoja runsaasti.

Tuoduista juoksuista 62 on syntynyt kunnareilla. Uran varrelle mahtuu runsaasti muitakin juhlahetkiä, kun Haapakoski on kentän onnistuneesti kiertänyt.

– Taisi olla toissa vuonna, kun (Henri) Puputti oli lyömässä. Kaksi paloa oli alla ja toinen lyönti meni laittomaksi. Puputti löi tappikumuran ja karkasin kakkoselta kotiin asti. Olin jo melkein kolmosella, kun koppari ei ollut vielä päässyt palloon. Ei olisi ollut edes pakko tulla, mutta muistin tilanteen väärin. Lukkari ei sitten saanut palloa kotipesässä kiinni, Haapakoski nostaa esiin yhden mieleenpainuneen juoksun viime vuosilta.


Sami Haapakosken muistelema juoksu mahtui Superpesiksen TOP 5 karkaukset -listalle alkuvuodesta.

Ympyrä sulkeutuu Raahessa

Debyytti Superpesikseen tapahtui harvinaisesti ylemmissä pudotuspeleissä. Haapakoski pelasi 18-vuotiaana neljättä kauttaan Ylivieskan Kuulan ykköspesisjoukkueessa, kun kutsu kävi Pattijoen Urheilijoiden superpesisjoukkueen matkaan. Pääsarjatasolla Haapakoski on edustanut myös kuopiolaista Puijon Pesäpalloa ja Vimpelin Vetoa.

– Monta seuraa, monta maakuntaa ja monenlaista pesiskulttuuria mahtuu uralle. Erilaisia persoonia on tullut tavattua eri paikkakunnilla. Jokaisessa paikassa olen viihtynyt hyvin ja seurojen puolelta asiat on aina hoidettu hienosti.

Tälle kaudelle ympäri on sulkeutunut. Kymmenen Vimpelissä vietetyn kesän jälkeen Haapakoski edustaa jälleen Pattijoen Urheilijoita.

– Pitkä on kieltämättä alkukesä ollut. Innolla on odottanut sitä, että kausi vihdoin pyörähtää käyntiin. Pientä jännitystä on myös päällä. On tämä raaka sarja, mitä vaan voi tapahtua. Paikat täytyy pitää kunnossa, palauttelun ja välipäivien merkitys korostuu.

Alkavalla kaudella veljekset Sami ja Jussi Haapakoski ovat jälleen samassa joukkueessa. Harvinaisempana yhdistelmänä Jussi on joukkueen ykköspelinjohtaja ja Sami yksi avainpelaajista, kuten Yle Urheilu kattavassa artikkelissaan kertoi.

– Moni muu ottaa asiaa enemmän esiin kuin me itse. Joukkueessa olemme kuitenkin vain pelinjohtaja ja pelaaja. Ei sitä oikein osaa ajatella mitenkään erikoisena asiana. Jussi on minulla ollut yrityksessäkin töissä monta vuotta.

”Kirkkaimpien mitalien voittamiseen ei kyllästy”

Pattijoen Urheilijoiden seurahistorian ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Suomen mestaruus on kaudelta 2008. Haapakoski oli mukana, kun Sotkamon Jymy kukistui ikimuistoisessa loppuottelusarjassa voitoin 3–2. Menestys on mielessä myös kysyttäessä uran jatkosta.

– Mestaruus, kirkkaimpien mitalien voittamiseen ei vain kyllästy. Henkilökohtaisia tavoitteita ei oikein vähään aikaan ole enää ollut, vaan joukkue edellä on menty.

– Sen eteen on tehty töitä, että oltaisiin syksyllä valmiita. Alkaahan siitä Pattijoen edellisestä mestaruudesta olla aikaa. Hyvä meininki on seurassa ja vähän enemmän hypeä ollut Raahen seudulla, sponsorit ottaneet aktiivisemmin yhteyttä ja näkyvyyttä saatu.

Pesäpallo pysyy matkassa mukana vielä pitkään. Sen takaa seuraava sukupolvi.

– Molemmat lapset pelaavat. Onkin ollut hienoa päästä seuraamaan heidän pelejään. Tärkeintä on hauskanpito, kentällä pitää keskittyä pelaamiseen ja siellä pitää olla hauskaa, Haapakoski tietää.

Pesäpalloliitto huomioi Sami Haapakosken huiman saavutuksen seuraavassa kotiottelussa Siilinjärven Pesistä vastaan sunnuntaina.

Miesten Superpesiksen kaikkien aikojen etenijätilasto

1. Sami Haapakoski 1003*
2. Henri Puputti 685
3. Janne Vuorinen 647
4. Kari Kuusiniemi 627
5. Ilpo Kytösalmi 592
6. Teemu Haataja 576
7. Antti Vihtkari 552
8. Valtteri Ketonen 543
9. Jani Komulainen 539
10. Markus Kettunen 523

*) Kempele-Raahe-ottelu vielä kesken