Ankkureissa on tehty vahvaa juniorityötä viime vuosina sekä tyttöjen että poikien puolella. Seura ylsi mitalikantaan pitkästä aikaa, kun B-poikajoukkue voitti SM-pronssia syksyllä.

Nykyinen edustusjoukkue rakentuukin vahvasti mitalistien ympärille. 2000-luvun puolella syntyneistä seuran omista kasvateista Tuukka Etula, Lauri Ihamäki, Elmeri Koivusalmi, Jami Lassila, Joona Peltokangas, Jere Peltomäki ja Vili Siltala sekä Vimpelin Vedon kasvatti Antton Peltomäki ja Lappajärven Veikkojen kasvatti Martti Viitasalo ovat kantaneet miehekkäästi vastuuta miesten Ykköspesiksessä.

Alkukausi käynnistyi lupauksia herättävästi, kun Ankkurit napsi täydet pistepotit sarjan kärkipäähän povatuilta Haminan Palloilijoilta ja jopa vieraissa Puijon Pesikseltä Kuopiosta. Kahdessa edellisessä ottelussa pisteet ovat kuitenkin jääneet vastustajille.

– Loimaa-pelissä olimme hyvin aneemisia. Myös lauantaina oli sellaisia aneemisia hetkiä, vaikka jossakin välissä hyviäkin suorituksia. Ulkopelissä Lauri Ihamäki pelasi kovan pelin siepparin paikalla ja teki parista pienestäkin paloja (Oulun Lipon) huippuetenijöistä, mailan ja räpylän pelinjohtajan viuhkaan vaihtanut Santeri Särkinen totesi.

Keskiviikkona Ankkurit saa Kitrolle vieraakseen Kannuksen Uran, joka saalisti kahdesta edellisestä ottelustaan pistepussiinsa ensimmäiset neljä pistettä. Joukkuetta vahvistaa ottelussa kokenut Ankkurit-ikoni Tero Tuomela. Särkisen toiveissa on tietysti paluu voittojen tielle.

– Tästä jatkuvat hommat. Kannus on meidän päävastustaja ja keskiviikoksi täytyy kaivaa tiikerinsilmä taas esiin!

Miesten Ykköspesis keskiviikkona

Alajärvi – Kannus 18.00
Sotkamo – Oulu 18.00
Kuopio – Simo 18.00

Tilastot ja Veikkaus-tulospalvelu

Naisten Ykköspesis keskiviikkona

Espoo – Hamina 18.00
Jalasjärvi – Vaasa 18.00
Janakkala – Pori 18.00
Pöytyä – Hämeenkyrö 18.00

Tilastot ja Veikkaus-tulospalvelu