Eteläisellä alueella työskentelevät lisäksi seurakehittäjät Aleksi Järviaho ja Mauri Tunkelo. Maakunnista eteläisen alueeseen kuuluvat Kymenlaakso, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Pulkkinen on ansiokkaasti edistänyt pesäpallon eteenpäinmenoa eteläisessä Suomessa ja etenemistä kohti tulevaisuudenkuvan tavoitteita.

– Haikeana jätän mielenkiintoisen tehtävän. Pesäpallo on muutaman vuoden ollut positiivisessa nosteessa ja uudistusten eteneminen mielenkiintoisessa tilanteessa. Korona heittää vähän hiekkaa rattaisiin, mutta isoa pyörää se ei pysäytä. Mielelläni olisin jatkanut tulevaisuuden tekemistä osana tätä ryhmää, Pulkkinen sanoo.

– Tällaisia ratkaisuja tehdään kuitenkin omien arvojen kautta. Perhe on minulle tärkein. Mahdollisuus asettua työelämässä lähemmäksi kotiseutua oli tarjous, johon tarttuminen oli lopulta helppo päätös, Pulkkinen korostaa.

”Perhe on minulle tärkein”, sanoo Ville Pulkkinen.

Pesäpallo pysyy kuitenkin matkassa mukana. Omien lasten harrastukset pitävät Pulkkisen tiiviisti pesäpallokentillä jatkossakin.

– Kokonaan pesis ei osaltani jää. Vapaaehtoistyö junioritoiminnan parissa jatkuu toivottavasti vielä pitkään, Pulkkinen päättää.

Pesäpalloliitto kiittää Ville Pulkkista ansiokkaasta työstä kansallispelimme hyväksi ja toivottaa kaikkea hyvää jatkoon.

Lisätietoa: Mika Mikola, aluevastaava 1.7. alkaen | 050 557 8522 | mika.mikola(ät)pesis.fi
Ville Pulkkinen | 040 777 2273 | ville.pulkkinen(ät)pesis.fi