Uudenmaan eristys on purettu ja pääministeri Sanna Marin kertoi Ylelle hallituksen linjaavan festivaalien järjestämisestä vielä tämän kuun aikana.

Sarjakauden aloitus

Pesäpalloliiton tavoitteena on rakentaa toimivin mahdollinen tapa viedä läpi pesäpallokausi 2020 vastuullisuus ja ennen kaikkea kaikkien ihmisten terveyttä korostava näkökulma huomioiden. Superpesiksen sarjakauden aloitukseen liittyviä päätöksiä tai mahdollisia tarkennuksia tehdään viimeistään vappuviikolla.

Seuraedustuksen muutoksiin liittyvät maksut

Kilpailumääräysten 18 §:ään on tehty muutos koskien seuraedustuksen muutoksiin liittyviä maksuja. Korkeampien maksujen oli määrä astua voimaan 16.4., mutta ajankohtaa on siirretty kuukaudella eteenpäin. Korkeammat maksut tulevat voimaan vasta 16.5.2020 alkaen.

Etäkoulutuksiin voi ilmoittautua vielä perjantain aikana

Etänä järjestetyt valmentajakoulutukset saivat valtavan suosion. Ilmoittautumisia on nyt rekisteröity jo yli 700! Poikkeustilanteessa kannattaakin hyödyntää kaikki mahdollisuudet, joilla seuratoimintaa voi viedä eteenpäin ja samalla kehittää itseään:

Kiitos myös seuroille aktiivisesta ja monipuolisesta sisällöntuotannosta. Esimerkiksi Tahkokuvio-podcastin neljäs jakso käsitteli psyykkistä valmennusta ja Jari Porttilan Maximusport on nostanut esiin mielenkiintoisia pesispersoonia.

Kysely C-ikäisten juniorijoukkueissa toimineille valmentajille

Liikunnanohjaajaksi opiskeleva Itä-Länsi-pelaaja Jutta Myllyniemi valmistelee opinnäytetyötään Kajaanin ammattikorkeakouluun aiheesta ”C-junioreiden pesäpallovalmentaja kasvattajana”.

C-juniorijoukkueessa toiminut valmentaja, pieni hetki ajastasi ja vastauksesi tiedotteesta löytyvään kyselyyn olisivat tässä tilanteessa arvokkaita.

Pesäpalloleirejä ei järjestetä vielä kesäkuussa

Lasten ja nuorten alueelliset pesäpalloleirit eivät toteudu suunnitellusti kesäkuussa. Leireille etsitään mahdollisia uusia ajankohtia pikaisella aikataululla ja niistä tiedotetaan heti, kun tietoa on saatavissa. Päätöksestä julkaistiin tiedote torstaina.

Kekseliäillä ratkaisuilla näkyvyyttä!

Pesäpalloyhteisö on näyttänyt voimansa poikkeustilanteessakin. Hyvinkään Tahkossa juniorit treenaavat etänä Teams-palvelua hyödyntäen ja Pesäkarhuissa seuratoimijat kokoustavat luontevasti etäyhteyksin. Ilahduttavasti sosiaalinen media on täyttynyt mitä kekseliäimmistä ratkaisuista. Ole osana yhteisöä, kerro omista ideoistasi ja jaa ne sosiaaliseen mediaan, esimerkiksi Instagramiin, tunnisteella #pesis.

Fiilistele vanhaa pesistä!

Poikkeusaikana arkistot ovat avautuneet hienolla tavalla. Jaa omat muistosi ja arkistojen kätkösi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #pesis. Tässä pari tärppiä:

Antti Haapasalon tiedote: Antti katsoo vanhaa pesistä jälleen ensi viikon perjantaina!

Pesäpalloliiton väki toivottaa koko pesisyhteisölle voimaa. Noudatetaan edelleenkin annettuja ohjeita, niin pääsemme nopeammin takaisin rakastamamme lajin pariin!