Linjausten pohjalta voidaan tehdä virallisia päätöksiä 3. toukokuuta jälkeen, jolloin valtioneuvoston on määrä linjata yli kymmenen hengen kokoontumisrajoituksen jatkosta. Lisäksi huomioon otetaan epidemian tilanteen kehittyminen ja muuttuvat viranomaisohjeet.

Porin Itä-Länttä ei pelata 3.-4. heinäkuuta. Itä-Lännen pelaamista elokuussa selvitetään.

Naisten Superpesiksen järjestäminen lähes normaalisti on mahdollista jo kesäkuun alussa aikaisemman päätöksen mukaisesti, mikäli 500 henkilön tapahtumien järjestäminen on silloin sallittua.

Miesten superpesiskausi aloitetaan aikaisintaan 1. heinäkuuta. Ottelut tultaisiin pelaamaan heinäkuussa noudattaen hallituksen tekemää yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia koskevaa kieltoa. Pelaaminen edellyttää yhteistyökumppanien merkittävää taloudellista tukea sekä seurojen, pelaajien ja tuomareiden sitoutumista poikkeusjärjestelyyn.

Muiden valtakunnallisten sekä alueellisten sarjojen portaittaista käynnistämistä kesäkuussa valmistellaan.

Päätökset lasten ja nuorten leiritoiminnasta ovat kokonaisuudessaan käsittelyssä Pesäpalloliiton liittojohtokunnan kokouksessa 28. huhtikuuta.