Syksyllä B-tyttöjen Suomen mestaruutta juhlinut Fera voitti kaikki ottelunsa kotihallissaan. Erityisesti lukkari Jasmin Andreasen, vasta 15-vuotias superlupaus Pinja Rouhiainen ja joukkueensa parhaana palkittu, Pesäkarhuista Feraan tälle kaudelle siirtynyt Fanny Lahtinen olivat oivalla pelipäällä.

Samasta lohkosta jatkopaikan nappasi myös Ylihärmän Pesis-Junkkarit, joka yllätti Pesäkarhut puhtaasti 0-2 (2-3, 2-4). Tasaisen hienosti suorittaneen joukkueen parhaana ansioitui Saana Kamppinen. Pesäkarhut saalisti alkulohkossa vain kolme pistettä, mutta pääsee mukaan lopputurnaukseen sen järjestäjänä. Palkittu Lotta Nummikari loisti lautasen molemmin puolin, lukkarina ja mailan varressa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Eilisestä halli SM alkuturnauksesta käteen jäi kaksi voittoa ja häviö. Aamulla aloitettiin järjestävä seura Feraa vastaan. Pelin vei kotijoukkue rutinoituneella pelillä 2-0 (4-0, 1-0) meidän vielä vähän jännittäessä. Toisessa pelissä vastaan asettui Porin Pesäkarhut, josta taisteltiin 2-0 (3-2, 4-2) voitto jo rennomalla pelillä. Viimeisessä pelissä vastassa tuttu Vimpeli. Tulokseksi kirjattiin meille 2-1 (1-0, 3-5, 3-2) voitto. Ensimmäisellä jaksolla tiukkaa tekemistä ja vahvaa ulkopeliä. Toisella jaksolla meidän tekeminen vähän väsähti ja Vimpeli pääsi kirjauttamaan jaksovoiton. Kotareihin päästiin uudella energialla ja vietiin tiukka peli! Turnaus päästiin pelaamaan koko joukkueella ja jokaiselle saatiin tärkeitä onnistumisia koviin paikkoihin. Kuten kuvasta voi huomata ei pelien päälle paljoa iloa irronnut toisin kuin tänään, kun ratkesi, että pisteet riittävätkin Porin lopputurnaukseen! 🤩 Eli seuraavaksi pelataan 14-15.3 halli SM lopputurnauksessa!!

Henkilön YPJ B-tytöt / NSS 2020 (@kettulikat) jakama julkaisu

Tasaisen lohko D:n kuudessa ottelussa nähtiin vain yksi puhdas kolmen pisteen voitto Imatran Aviasport Areenalla sunnuntaina. Sen otti lohkovoittajaksi pelannut ja kaksi muutakin otteluaan voittanut Roihu Helsingistä kukistamalla liki kotihallissaan pelanneen Pesä Ysit Lappeenrannasta 2-0 (1-0, 6-0). Joukkueen parhaimmistoon lukeutuivat parhaana palkittu lukkari Viivi Keränen ja kauttaaltaan varmoja otteita esittänyt Ella Reiman.

Haminan Palloilijat otti kaksi voittoa, mutta se ei riittänyt jatkopaikkaan. Lohkokakkosten vertailussa Ylihärmän Pesis-Junkkarit meni tasapisteissä edelle otettuaan yhden kolmen pisteen voiton. HP:n parhaana palkittiin turnauksessa 15 kärkilyöntiä tilastoihin merkkauttanut Anniina Marttila.

B-tyttöjen Halli-SM-lopputurnauksessa joukkueet jaetaan lohkoihin kilpailumääräysten mukaisesti. Lohko A:n muodostavat Kempeleen Kiri (1.), Roihu Helsingistä (4.), Joensuun Maila (5.) ja Pesäkarhut Porista (8.). Lohko B:ssä pelaavat Fera Raumalta (2.), Seinäjoen Maila-Jussit (3.), Lapuan Virkiä (6.) ja Ylihärmän Pesis-Junkkarit (7.). Lohkojen voittajat etenevät loppuotteluun ja lohkokakkoset pronssiotteluun.

B-tyttöjen Halli-SM-alkulohkojen kaikki tulokset ja tilastot

Naisten Halli-SM-turnauksen viikonlopun ottelut (superpesis.fi)

Miesten Halli-SM-turnauksen viikonlopun ottelut (superpesis.fi)