Valitse sivu

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa.

Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä sekä tukea vapaaehtoistyötä. Seuratuella voidaan ennaltaehkäistä liikuntaharrastuksen lopettamista pitämällä nuoret mukana toiminnassa urheilijoina, liikkujina ja seuratoimijoina.

Pienin haettava summa on 2 500 euroa ja suurin 15 000 euroa. Tukea voi hakea enintään kahdelle vuodelle.

Päätökset avustuksista pyritään tekemään 30.4.2020 mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Näin seuratukea haetaan

Seuratukea haetaan Suomisport-palvelussa. Siirry Suomisportiin ja luo tarvittaessa tunnukset.

Tilaa yhdistysrekisteriote, josta käyvät ilmi hakijan viralliset nimenkirjoittajat. Ajantasainen ote vaaditaan hakemuksen pakolliseksi liitteeksi. Muita liitteitä hakemukseen ei tarvita eikä voi liittää.

Tutustu tarkoin hakuohjeisiin opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilla. Valmistelut hakemuksen tekemiseksi on hyvä aloittaa heti ja varata siihen riittävästi aikaa. Hakemusta voi sähköisessä ympäristössä tehdä ja tallentaa hakuajan puitteissa.

Ota yhteys Pesäpalloliiton seurakehittäjiin, jotka avustavat ja sparraavat mielellään hakemusta tehtäessä. Tarvittaessa voit kääntyä myös liikunnan aluejärjestöjen puoleen.

Sähköinen haku päättyy 17.12.2019 klo 16.15. Tämän jälkeen hakemusta ei voi enää tehdä.

Seurat, jotka saivat seuratukea 2019 kaksivuotiseen hankkeeseen, tekevät toisen vuoden hankehakemuksensa (jatkohanke) yhteydessä lyhyen raportoinnin hankkeen käynnistymisestä. Tälle on sähköisessä hakuympäristössä omana kohtana ”raportointilomake”.

Palkkasuhde jatkuu todennäköisemmin suurissa seuroissa

Seuratukea saaneet suuret seurat pystyvät pienempiä seuroja todennäköisemmin jatkamaan palkkatyösuhteita myös palkkausavustuksen päättymisen jälkeen, selviää LIKES-tutkimuskeskuksessa toteutetusta tutkimuksesta. Tutkimuksessa oli mukana 166 urheiluseuraa, jotka olivat saaneet vuosina 2014-2016 valtion myöntämää seuratukea työntekijän palkkaukseen.

– Palkkatyösuhteet vakiintuvat todennäköisimmin urheiluseuroissa, joissa jäsenmäärä ylittää 500 jäsentä ja vuosibudjetti 250 000 euroa. Lisäksi niissä urheiluseuroissa, joissa palkkaustuella oli palkattu päätoiminen työntekijä, palkkatyösuhteet vakiintuivat 1,5 kertaa todennäköisemmin kuin niissä urheiluseuroissa, joissa palkkatuella oli palkattu osa-aikainen työntekijä, tutkija Marianne Turunen LIKES-tutkimuskeskuksesta kertoi Olympiakomitean sivuilla.