Valitse sivu

Puolustusvoimien palveluksessa vuosien ajan ansioitunut Malinen muutti Hämeenlinnaan sotilasviransiirron myötä 1990. Pesäpallo tuli isoksi osaksi elämää vuosikymmenen loppupuolella omien lasten kautta. Heistä Tommi Malinen jatkaa yhä uraansa ja tavoittelee paikkaa tamperelaisen Manse PP:n superpesisjoukkueesta ensi kaudella.

– Muutenkin yhdistys- ja seuratoiminta on ollut aina aikuisiällä mukana harrastuksena, Jari Malinen lisää.

Aktiivisuus ja osaaminen toivat mukanaan monenlaisia luottamustehtäviä. Puolustusvoimista eläkkeelle jäänyt Malinen toimi Nuorisopesis ry:n varapuheenjohtajana 2003-2007. Yhdistyksen lakkauttamisen jälkeen kävi kutsu Pesäpalloliiton palvelukseen osa-aikaiseksi seura- ja nuorisopäälliköksi. Kahdeksan vuoden työrupeama jatkui kilpailupäällikkönä 2017-2018 ja asiantuntijana 2019.

Pesäpalloyhteisö päättää itse tulevaisuudestaan

Jari Malinen teki yhteistyötä useiden valtakunnallisten leirien järjestäjien kanssa.

Reilun 20 vuoden ajanjakso pesäpallon parissa on antanut paljon. Päällimmäisenä mielessä ovat ystävät ja kokemukset matkan varrelta. Erityinen sydämen asia Maliselle on aina ollut nuorisotoiminta. Malinen toivoo, että ihan jokaisella lapsella ja nuorella olisi halutessaan mahdollisuus jatkaa pesäpallon tai minkä tahansa muun liikunnan ja urheilun parissa.

– Harrastajamäärien kasvattamisen myötä on kaikista seuratoimintaan mukaan tulleista ja tulevista lapsista pidettävä hyvää huolta. Seuran on pystyttävä järjestämään toimintansa siten, että taitotason mukaista toimintaa on tarjolla sekä kilpailu- että harrastuspainotteisesti, Malinen painottaa.

Samaa edellyttävät lajin 100-vuotisjuhlavuoteen tähtäävän pesäpallon tulevaisuudenkuvan tavoitteet, jotka lähtevät harrastajamäärien kasvusta.

– Tarvittaessa on tehtävä pelaajapolkuyhteistyötä seuran ulkopuolelle – niin se ei voi mennä, että vain taitavimmat saavat jatkaa lajin parissa. Seurassa on myös muistettava, että vanhemmat ovat toiminnan rahoittajia, Malinen sanoo.

Valttikortteja pesäpallolla on runsaasti. Malinen muistuttaa, että useimmissa asioissa pallo on pesäpalloyhteisöllä itsellään.

– Pesäpallo on kansallinen laji ja teemme itse kaikki toimintaan liittyvät päätökset. Laji on edullinen harrastaa ja erittäin monipuolinen. Lasten ja nuorten toiminnassa on useita innostuksen lähteitä, erityisesti leirit. Mukaan toimintaan pääsee monin eri tavoin, kuten pelaajana, valmentajana, pelinjohtajana, tuomarina tai seuratoimijana.

Kärkietenijät-koulutus vei pesäpallon seuratoimintaa uudelle tasolle noin kymmenen vuotta sitten.

Haasteeseen on vastattava kaikilla tasoilla, eritoten seuratoiminnassa. Lasten ja nuorten vähäinen liikkuminen sekä syventynyt kuilu aktiivisten ja passiivisten liikkujien välillä huolestuttavat. Malinen peräänkuuluttaa esteiden raivaamista harrastuksen aloittamisen tieltä, innostamista liikkumaan ja laatua toimintaan.

– Seuraorganisaation on oltava kunnossa – toiminnan pitää olla laadukasta ja sen toteuttamiseen tarvitaan riittävästi koulutettuja vetäjiä, erityisesti harrastuksen aloittaville. Vanhempia pitää kouluttaa ja motivoida. Koulut ovat tärkeässä asemassa. Kouluja pitää kiertää ja tarjota tietotaitoa opettajille.

– Matalan kynnyksen aloittamistaso tuo osallistujia toimintaan. Vähävaraisia pitäisi pystyä tukemaan harrastuksen aloittamisessa, mihin seuratuella on pyrittykin. Toisaalta harrastuksen aloittamisen pitäisi olla mahdollista missä vaiheessa tahansa – vaikka murrosiässä.

Pesis.fi-sivuilla oikaistiin pilke silmäkulmassa Pertti Jarlan Fingerpori-sarjakuvaklippiä (8.2.2013). – Pesäpalloliitto haluaa huomauttaa, että nuorisopäällikkö Malinen on kaikesta huolimatta erittäin leppoisa ja mukava mies, uutisessa kerrottiin.

Yhteistyö on avain menestykseen

Liikunta- ja urheilujärjestöjen tekemä työ vastaa useisiin päivänpolttaviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

– Poliittisessa päätöksenteossa on tunnustettava ja tiedostettava liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys. Kansanterveydellisesti panostamisesta liikuntaan ja urheiluun saadaan erittäin suuri hyöty koko yhteiskunnalle, Malinen huomauttaa.

Pesäpalloleireillä on taottu ennätyksiä viime vuosina. Parhaimmillaan pelaajapolun molemmat päät kohtaavat, kuten Naperoleirin leiriottelussa Kankaanpäässä viime kesänä. Kuva: Martti Tikka

Tämän vuoksi julkinen tuki liikunnalle ja urheilulle on arvokas ennaltaehkäisevä sijoitus. Malinen pitää tärkeänä liikuntakulttuurin pitämistä mahdollisimman rikkaana ja monipuolisena, jotta jokaisella on mahdollisuus löytää oma tapansa liikkua.

– Tukitoiminnan on oltava avointa ja tasapuolista lajista tai sukupuolesta riippumatta – samoin liikuntapaikkojen hinnoittelun ja harjoitteluvuorojen jakamisen on oltava tasapuolista. Nämä asiat eivät saa muodostua toiminnan esteeksi.

– Toiminnan tukemisessa pääpaino on oltava laadullisilla tekijöillä, ei pelkästään toimintaan osallistuvien lukumäärällä.

Vuorovaikutus toimii parhaimmillaan molempiin suuntiin. Malisen mielestä liikunnan ja urheilun toimijoiden tulee kuunnella herkällä korvalla ympärillä käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja sieltä kumpuavia odotuksia.

– Hyvä esimerkki on Valon (nykyinen Olympiakomitea) aikoinaan järjestämä Liikkujan polku -verkostotapahtumaketju, joka toi yhteen liikunnan ammattilaiset ja yhteiskunnan eri sektorien toimijat. Verkosto tuotti käytännön ratkaisuja liikettä lisäämällä, jotta mahdollisimman moni liikkuisi itselleen sopivilla tavoin ja voisi hyvin. Yhteistyö ja eri tahojen väliset keskustelut ovat erittäin tärkeitä.

Naperoleirillä Haapajärvellä 2018 Jari Malinen (vas.) kutsuttiin jopa pelinjohtotehtäviin. Kuva: Naperoleiri 2018

Saman muistutuksen Malinen haluaa antaa pesäpalloyhteisölle. Oman kuoren sisään ei pidä käpertyä, vaan toimia aktiivisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

– Yhteistapaamisiin pitää osallistua ja olla aktiivinen. Osallistumalla ja vaikuttamalla saat ja annat muille kokemuksia. Yhteistyö ja osallistuminen on ehdoton edellytys lajin laajemmalle kehittymiselle. Esimerkiksi seurakokoukset ovat näistä hyviä esimerkkejä niin sisäisesti kuin eri lajien kesken, Malinen toteaa.

Pesäpallo kulkee jatkossakin mukana

Yksi aikakausi on nyt tullut päätökseensä. Malinen jätti työtehtävänsä Pesäpalloliitossa virallisesti lokakuun lopussa ja hänen seuraajanaan leiritoiminnan vastuuhenkilönä on aloittanut Juha Kuoppala. Reilut 20 vuotta jättivät jälkeensä lukuisten kohtaamisten kautta syntyneitä muistoja.

– Toiminta lasten ja nuorten parissa on jo itsessään ollut palkitsevaa. Samalla on ollut hienoa huomata, miten monesta naperoikäisestä tytöstä ja pojasta on kasvanut työuran aikana aikuisia pelaajia, tuomareita tai muita pesäpallotoimintaan osallistuvia.

– Tietysti positiivista palautetta on aina ollut mukava saada.


Jari Malinen siirtää pesäpalloleirien kapulan hyvillä mielin eteenpäin. Pesäpallon leiritoiminnassa on meneillään kaikkien aikojen buumi.

Kliseisesti Malinen ei vaihtaisi päivääkään pois.

– Itsellä on aina ollut hyvä motivaatio tekemiseen pesäpallon parissa. Tiettyjen rajojen sisällä on saanut vapaat kädet toimia, mihin on liittynyt toisesta suunnasta vastuullisuus. Mielestäni olen ollut luottamuksen arvoinen. Pesis on tietysti hieno laji ja hyvien työkavereiden kanssa on ollut mukava työskennellä ja auttaa lajia menemään eteenpäin.

Haikeuden tunnetta lievittää mahdollisuus seurata pesistä aktiivisesti jatkossakin – nyt sille on jopa enemmän aikaa.

– Hämeenlinnasta on lyhyt matka ainakin Janakkalaan, Hyvinkäälle ja Tampereelle pelejä seuraamaan. Taidan piipahtaa myös jonkun leirin katsomossa pelejä seuraamassa, jottei liikaa tule vieroitusoireita – kiitos kutsuista, niitäkin on jo tullut, Malinen päättää.

Jari Malisen tavoittaa puhelimitse 046 878 2211 ja sähköpostilla 30.11.2019 saakka jari.malinen(ät)pesis.fi
Twitter: malinen_jari