Tiukempi kamppailu nähtiin välierissä. Etelä-Karjalan Osuuskauppa naulasi tulostaululle lukemat 10-3 ennen viimeistä tasoittavaa vuoroa, mutta mestaruutta lopulta juhlinut Stora Enso käänsi ottelun voitokseen 11-10.

– Pelien taso on viime vuosina noussut merkittävästi. Toisaalta myös harrastesarjan suosio on kasvanut, lappeenrantalaisen Pesä Ysien toiminnanjohtaja Ville Lantta sanoo.

– Joukkueita oli tällä kertaa mukana 13. Valitettavasti muutama viime hetken peruuntuminen tuli ja otteluohjelmat menivät ihan uusiksi. Ensi vuodelle ilmoittautui jo nyt mukaan useampi firma, joten todella suuri turnaus tullaan taas näkemään syksyllä 2020, Lantta iloitsee.

Hieno turnauspäivä sai ansaitsemansa huipennuksen, kun jälkipelit oli järjestetty vesille ja Saimaan luonnonkauniisiin maisemiin. Lantta kiittelee vahvan yhteisöllistä tunnelmaa ja turnauksen henkeä.

– Suomen suurin risteilevä sisävesialus m/s Camilla on mitä parhain jälkipelipaikka. Jatkoille lähtikin mukaan lähes 150 peluria.

Mukaan harrastepesikseen!

Pesä Ysit toteuttaa harrastepesistä monipuolisesti Lappeenrannassa kaikille ikäryhmille. Lisätietoa on saatavissa seuran nettisivuilta www.pesaysit.fi ja toiminnanjohtajalta: Ville Lantta | 040 529 3011 | ville.lantta(ät)elisanet.fi