Juuri enempää ei joukkueita voitaisikaan ottaa mukaan.

– Kapasiteetin ylärajoilla ollaan, ellei turnausta lähdetä kunnolla laajentamaan. Kupittaan Urheilupuisto on kuitenkin kompakti alue, jossa liikkumiseen ei mene liikaa aikaa, turnauksen järjestelyistä vastannut Satu Mikola Pesäpalloliitosta toteaa.

Aiemmat vuodet ovat osoittaneet suuren kiinnostuksen turnausta kohtaan. Tällä kertaa piti kuitenkin olla hyvissä ajoin liikkeellä, jos halusi mukaan.

– Paikat menivät nopeasti, kun ilmoittautuminen avattiin. Moni ilmoittautumistaan pantannut joukkue yllättyi ja jouduimme tekemään erityisjärjestelyjä, Ilona Näätänen Pesäpalloliitosta kertoo.

Lady-Pesis-turnauksessa vietetään iloisen mielen viikonloppu, jossa korostuu kokonaisvaltainen hyvinvointi. Turnaukseen kuuluu ainakin pesäpalloa, liikuntaa, värikkäitä asuja, mukavaa yhdessäoloa, uusia pelikavereita, hemmottelua ja illanviettoa.

– Asukilpailusta on muodostunut todellinen klassikko, mitä erilaisempia teemoja on vuosien varrella nähty ja joukkueet heittävät kaiken luovuutensa peliin. Asujen kautta luodaan todellista joukkuehenkeä jo ennen turnauksen alkua, Mikola ihastelee.

– Turun kaupunki on mahtava paikka tällaisen turnauksen järjestämiseen. Liikuntapaikat toimivat, olosuhteet ovat muutenkin kunnossa ja iltaohjelmaa löytyy jokaiseen makuun. Pelaamisesta joukkueet nauttivat täysin siemauksin. Kun joukkueita on eri puolilta Suomea, tutustutaan uusiin vastustajiin ja luodaan kunnon turnaushenkeä, Mikola kiittelee.

Valtakunnallisen Lady-Pesis turnauksen mukava tunnelma tempaa mukaansa niin uusia kuin aiemmilta vuosilta tuttuja joukkueita. Suosio takaa sen, että ensi vuonnakin pelataan.

Turnauksen infosivut: www.pesis.fi/pelaamaan/harrastepesis/lady-pesis