Syyskuussa 2011 Siilinjärven Pesiksen seurajohto joutui tekemään vaikean päätöksen 22 vuoden pääsarjataipaleen jälkeen. Seura luopui sarjapaikastaan naisten Superpesiksessä ja päätti keskittää kaikki voimavaransa nuorisotoimintaan.

– Ei ole järkevää, että pelaamme pääsarjatasolla lähes vieraspelaajien varassa ja näin kapeilla taustajoukoilla, silloinen puheenjohtaja Petri Kejonen totesi

Jälkeenpäin katsottuna päätös oli oikea. Kaudella 2020 Siilinjärven Pesiksen edustusjoukkueet pelaavat sekä miesten että naisten Superpesiksessä ja seura voi kaikilta osin hyvin.

Superpesiskarsinnassa Siilinjärvi ei jättänyt mitään jossiteltavaa, vaan pudotti Lappajärven tämän kotiedusta huolimatta tylysti Ykköspesikseen. Kolmen ottelun jaksovoitot 6-0 ja juoksut 30-7 kertovat paljon. Ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta, kuten toisessa ottelussa pajatson tyhjentänyt Emmi Julkunen osoitti. Varsinkin kauden tärkeimmillä hetkillä hurjaan vireeseen äitynyt jokeri-iskijä Petra Väistölä takoi nousun tuoneessa kolmannessa koitoksessa kolme juoksua ja pokkasi joukkueensa parhaan pelaajan palkinnon.

– Suuri kiitos yleisölle, yleisön tuki oli suuri voimavara. Yllätyimme, miten paljon heitä tuli paikalle meidän tueksi, ihasteli pelinjohtaja Erno Tuomainen sateista ja tuulista säätä uhmannutta kannattajajoukkoa. Kuva: Tomi Olli

– Ottelu oli tasainen. Olimme kuitenkin vahvoja jaksojen lopuissa, joissa onnistuimme ratkaisemaan pelin. Ulkopeli oli hyvää, vastustajalla oli yksi takatilanne enemmän kuin meillä, mutta kestimme ne, pelinjohtaja Erno Tuomainen kiitteli seuran nettisivuilla.

Mainio vire kesti koko kauden. Runkosarjassa vain Ykköspesiksen mestariksi pelannut Joensuun Maila ohitti Siilinjärven ja toisti saman tempun äärimmäisen tasaisessa loppuottelusarjassa. Siinä välissä ”Siipettäret” ehti voittaa kurinalaisella pelillä ja kovien paikkojen onnistumisilla A-lohkon ykkösen Pöytyän Urheilijat.

Ykköspesiksestä nousee ensi kaudelle kaksi uutta joukkuetta naisten Superpesikseen. Joensuun Maila ja Siilinjärven Pesis tuovat Itä-Suomen vahvemmin mukaan superpesiskartalle. Perinteitä Siilinjärven naispesäpallolla riittää. Vuosien 1990-2011 pääsarjataipaleella ikimuistoisin hetki osui vuoteen 1999, kun Siilinjärvellä juhlittiin Suomen mestaruutta.

Naisten superpesiskarsinnan ottelutulokset ja tilastot

Siilinjärven Pesiksen nousijajoukkue 2019 naisten Superpesikseen

Maaret Ahonen; Noora Holopainen; Hanna Huttunen; Emmi Julkunen; Pinja Kesti; Jasmiina Korolainen; Roosa Lappalainen; Noora Leppälä; Amanda Löfgren; Johanna Pirskanen; Siru Seppänen; Ronja Vainikainen; Jemina Vainionperä; Roosa Vesalo; Petra Väistölä. Erno Tuomainen (pj), Antti Rönkkö (2. pj).

Aiheesta lisää

Kirittärillä kolme ottelupalloa Suomen mestariksi

Lapuan Virkiä juhlii SM-pronssia