Valitse sivu

Miesten puolella Manse PP nousi kauden 2013 päätteeksi suomensarjasta Ykköspesikseen ja pelasi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla kuusi peräkkäistä kautta. Viidellä edellisellä kaudella joukkue ylsi ylempiin jatko-otteluihin.

Voisiko uraa hienommin päättää? Mika Ilkko ja Jarkko Paloniemi johdattivat Manse PP:n miehet Superpesikseen. Kuva: Rami Myllymaa / Riiviö Photography.

Manse PP taisteli mahtavasti ja keräsi koko pesäpalloyhteisön sympatiat puolelleen. Mukaan mahtui kaksi superpesiskarsinnan viidettä ottelua, Raahessa 2016 ja Alajärvellä viime vuonna.

Usko ei lopahtanut missään vaiheessa, sillä unelma särkyi vain hetkellisesti. Kuluvalla kaudella Manse PP oli ylivoimaisesti Ykköspesiksen paras joukkue ja ansaitsi nousun Superpesikseen. Edellistä tamperelaisseuran pidempää visiittiä miesten pääsarjatasolle saadaan hakea 1950-luvulta asti.

– Tosi iloisia tietenkin olemme, kun pitkäjänteinen työ kantoi hedelmää. Mitään epäselvyyttä ei jäänyt. Olimme selvästi sarjan paras joukkue, Helimo fiilistelee.

– On mietitty miesten Superpesistä ja on varauduttu nousuun, monella lailla. Samoin toimittiin naisten osalta, kun nousu Superpesikseen toteutui. Emme me halua sinne rimpuilemaan lähteä, vaan pyrimme vakiinnuttamaan paikkamme myös miesten Superpesiksessä. Pitkäjänteistä työtä ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Pikavoittoja ei varmasti ole jaossa, Helimo tietää.


Kova työ palkittiin. Pelaajat ovat menestyksen tekijöitä kentällä, mutta valmennuksessa ja taustoilla joukkueet on saatu viritettyä huippuiskuun.

– Valmentajat ovat todella antaneet kaikkensa menestyksen eteen. Mika Kulmalan ja Mikko Pirhosen työ miesten joukkueessa sekä Jarkko Pokelan ja Sampo Niemisen työ naisten joukkueessa ovat olleet ihailtavaa katsottavaa. Ammattimainen tekeminen ja innostus ovat tarttuneet joukkueisiin, Helimo kehuu.

Manse PP:n miesten ykköspesiskausi päättyi, kuinkas muuten, voittoon Pöytyällä keskiviikkona. Kauden saldoksi muodostui 23 voittoa ja vain yksi tappio. Nostalgisen pelin fiilistelyä pääsee tunnelmoimaan seuran nettisivuilla. Nousu Superpesikseen varmistui heti elokuun alussa kotiottelussa Ylivieskan Kuulaa vastaan.

Urheilutoimenjohtaja tukemaan nuorten pelaajien kehitystä

Pesäpallon tulevaisuudenkuvassa kasvukeskukset ovat yksi strategisista valinnoista. Tampere Pirkanmaan johtavana kaupunkikeskuksena on tärkeä suunnannäyttäjä, mikä ei ole jäänyt pesäpalloyhteisöltä huomaamatta. Helimo kiitteleekin arvokkaasta tuesta, jota seura on saanut matkan varrella.

– Haluan kiittää lukuisista kannustuksista, neuvoista ja positiivisista yhteydenotoista ympäri Suomen. On tärkeää ja etuoikeutettua saada sparrausta meritoituneilta pesisihmisiltä, joilla on paljon tietotaitoa. Hienoa, että Tampere nähdään tärkeänä paikkakuntana pesiskartalla ja meidän työtämme arvostetaan.

Nykyisellä erityisesti miesten Superpesiksen kartalla Tampereella on sijaintina useita valttikortteja. Mahdollisuuksia luoda uraa löytyy ja suuri kaupunkiseutu houkuttelee puoleensa nuorta kansanosaa.

– Suuren kaupungin vetovoimatekijät herättävät mielenkiintoa. Tampereen seudulla on imua, työ- ja opiskelumahdollisuuksia täältä löytyy runsaasti. Lisäksi olosuhteet ovat huipputasolla – Varalan valmennuskeskus, Kauppi Sports Center, Pirkkahalli ja muut harjoittelupaikat ovat ensiluokkaisia.

– Kokonaispaketti toimii. Ei meillä ole tarkoitus lähteä rahalla röyhimään, Helimo korostaa.

Tampereella ja koko Pirkanmaan alueella panostetaan junioritoimintaan. Helimo toivoo, että pelaajapolku viitoitetaan aina huipulle asti, jos vain kyvyt ja taidot riittävät.

– Pyrimme jatkossa vahvistamaan urheilutoimintaa. Meillä on hyvät B-C-ikäluokkien joukkueet sieltä tulossa ja junioripolku toimii, samoin Pirkanmaan yhteistyöseuroissa tehdään todella hyvää työtä. Itsestään ei nousu huipulle kuitenkaan tapahdu, vaan tarvitaan henkilö viemään nuoria systemaattisesti eteenpäin.

Helimo tekeekin tähän kohtaan paljastuksen. Seuran urheilupuoli saa tuekseen urheilutoimenjohtajan, joka vie toiminnan uudelle tasolle.

– Sen verran voin paljastaa, että olemme juuri pestanneet urheilutoimenjohtajan tukemaan nuorten pelaajien kehitystä sekä kokoamaan ja johtamaan edustusjoukkueita. Julkistamme kovan nimen lähitulevaisuudessa.

Naisten Superpesiksessä luottavaisina eteenpäin

Manse PP:llä on ensi kaudella Hyvinkään Tahkon ja Kempeleen Kirin tavoin edustusjoukkueet niin miesten kuin naisten Superpesiksessä. Julkisuudessa yhtälön toimivuutta on epäilty, mutta Helimo ampuu turhat puheet alas.

– Naisten Superpesis on meille todella tärkeä. Tavoitteena on jatkossakin pysyä siinä neljän joukossa. Kahdella kärjellä mennään eli suhtautuminen seuran sisällä ei ole joko tai, vaan sekä että. Naisten ja miesten edustusjoukkueita viedään yhtä lailla eteenpäin.

Manse PP:n naisten superpesisjoukkue tavoittelee kolmatta peräkkäistä SM-mitalia. Kuva: Rami Myllymaa

Manse PP:n naiset voittivat ikimuistoisen Suomen mestaruuden 2017 ja ylsivät loppuotteluun viime vuonna. Kuluvaa kautta joukkue jatkaa Seinäjoen Maila-Jussien kanssa trillerimäisellä puolivälieräsarjalla, joka on kutkuttavassa tasatilanteessa 1-1. Kolmatta kohtaamista jännitetään Seinäjoen Kotijoukkue Areenalla ja Ruudun monikameralähetyksen merkeissä lauantaina. Samassa katseita suunnataan vähitellen myös kohti tulevaa.

– Naistenkin puolella jatko näyttää oikein hyvältä. Hartiavoimin tehdään töitä ja käydään läpi jatkosopimuksia ensi vuodelle. Joukkueeseen tehtiin hallittu rakennemuutos, kun neljä kokenutta pelaajaa – Anniina Kiviharju, Mira Kolehmainen, Nina Taipale ja Jatta Vuorinen – lopettivat uransa, Helimo kertoo.

– Moni meidän pelaamistamme tällä kaudella seurannut on saattanut unohtaa vaihtuvuuden. Siihen nähden joukkue on pelannut todella hyvin ja uusia vastuunkantajia on löytynyt. Senni Sallinen on näyttänyt esimerkkiä kapteenina, Kirsi Ala-Lipasti on ottanut henkisen johtajan roolia ja nuori Anna Ala-Kauhaluoma on esittänyt upeita otteita, samoin kärkikaksikko Henna Peltokangas ja Ida Lähde, Helimo kehuu.

Uusi stadion ja uutta infraa

Matti Helimo on itse ollut vahvana puuhamiehenä vaikuttamassa uuden pesäpallostadionin saamiseksi Kauppiin. Tamperelainen pesäpalloyhteisö sai ilouutisen viime vuoden lopulla, kun projektille näytettiin vihreää valoa ja osoitettiin varoja kaupungin budjetista.

– Ensi kaudeksi ei vielä saada uusia puitteita käyttöön, mutta jatkossa olosuhteet nousevat nykyaikaiselle tasolle. Se avaa aivan uudella tavalla mahdollisuuksia varainhankintaan ja ottelutapahtumien kehittämiseen, Helimo kiittelee.

Kaudella 2020 Tampereella pelataan Superpesistä kahden joukkueen voimin. Pesäpallosta puhutaan ja kaupungissa on pesisbuumi päällä. Helimo odottaa lehtereiden täyttyvän jatkossakin ja toivottaa Kauppiin tervetulleiksi myös uudet katsojat, joille superpesisottelun kokemus voi olla entuudestaan täysin tuntematon. Todennäköisesti jokaisessa ottelutapahtumassa on useampia ensikertalaisia. Heille pitäisi jättää innostava käyntikortti lajista ja positiivisia muistijälkiä.

– Tervehdin ilolla sääntöuudistuksia. Toivottavasti niiden myötä saadaan aktivoitua peliä ja suvantokohdat vähemmälle. Se on tärkeää, kun Kauppiin odotetaan jatkossakin paljon uusia katsojia. Heille pitää varmistaa positiivinen kokemus pesäpallon ottelutapahtumista, Helimo painottaa.

Tampere on urbaanin pesäpallon edelläkävijä, joka näyttää nyt esimerkkiä muille suurille kaupunkiseuduille.

– Kaudella 2021 Kauppiin on helppo tulla ratikalla. Kehitys menee eteenpäin ja pesäpallon on pysyttävä kyydissä mukana, Helimo päättää.

Lisätietoa Manse PP:n toiminnasta löytyy seuran kotisivuilta osoitteesta www.mansepp.fi. Naisten neljäs puolivälieräottelu Manse PP, Tampere-Seinäjoen Maila-Jussit pelataan Kaupin pesäpallostadionilla sunnuntaina 18.8. kello 16 alkaen.