Aasian joukkueiden tähtäin on pesäpallon historian 10. World Cup -turnauksessa, joka pelataan Intian Punessa 27.11.-1.12.2019. Suomen joukkueeseen on yhä mahdollisuus hakea mukaan Pesäpalloliiton tapahtumapalvelussa. Kaikki mestaruudet tähän saakka voittanut Suomi saa turnaukseen melkoisen haasteen – ainakin, jos Aasian mestaruusturnauksesta voi jotain päätellä.
Paikan päällä turnaukseen osallistunut Pesäpalloliiton markkinointi- ja viestintäjohtaja Jussi Pyysalo kertoo matkakertomuksessaan, miksi.
Jussi Pyysalo: Uusia maita pesiskartalla
Historiallinen Aasian ensimmäinen Pesäpallomestaruusturnaus pelattiin Dhakassa, Bangladeshissa 17.-19.5.2019. Mukana oli joukkueita Bangladeshista, Intiasta ja Nepalista kolmessa eri ikäluokassa. Mukana olivat niin U-18 & U-20 -tytöt ja -pojat, naiset ja miehet sekä sekajoukkuepelit.
Intiasta, jossa paikallinen pesäpalloliitto täyttää tänä vuonna jo 10 vuotta, oli paikalle saapunut lähes 50 osallistujaa. Isäntämaa Bangladesh, jossa pesistä on pelattu vasta noin yhdeksän kuukautta, oli myös saanut joukkueet kaikkiin sarjoihin. Nepalissa ajankohta koulujen koeviikkojen takia oli hieman haastava, mutta paikalle tuli silti yksi nuorten joukkue sekä toimitsijoita – yhteensä noin 20 hengen delegaatio. Suomesta edustajana oli omakustannematkallaan markkinointijohtaja Jussi Pyysalo, joka saikin toimia niin tuomari-, otteluvalvoja-, kurinpito- kuin edustustehtävissä tiukasti koko turnauksen ajan.
Pientä haastetta järjestelyihin toi ramadan, joka Bangladeshin tapaisessa muslimimaassa tarkoittaa sitä, että päiväsaikaan ei saa syödä tai juoda mitään – edes vettä. Nuorempien pelaajien annettiin onneksi tankata edes nestettä, mutta esimerkiksi Bangladeshin miesten joukkue pelasi niin lauantaina kuin sunnuntaina pelinsä yli 35 asteen lämmössä ilman vettä. Saavutus on kunnioitettava – varsinkin, kun voittivat finaalissa silti Intian (pääosin hinduja, ei samaa rajoitetta). Jatkossa näiden turnausten aikataulutus lienee syytä miettiä hieman tarkemmin – kansainvälistymisen ohessa tulevia ongelmia, joita ei ole pahemmin tarvinnut Suomessa pohtia.
Turnaus pelattiin hieman Dhakan keskustan ulkopuolella sijaitsevan yliopistokampuksen urheilukentillä, suhteellisen tasaisella luonnonnurmella. Noin 18,5 miljoonan asukkaan kaupungissa tosin tuo noin 20 km, eli “hieman keskustan ulkopuolella”, tarkoitti pahimmillaan kahden tunnin automatkaa älyttömässä ruuhkassa pomppuisilla teillä. Onneksi auton ikkunoista riitti mielenkiintoista ihmeteltävää pariksi päiväksi. Järjestelyihin oman haasteensa toi perjantaina illalla iskenyt ukkosmyrsky, jossa sade hävitti paikallisten hienosti piirtämät kenttien rajat ja niinpä tämä työ piti aloittaa alusta lauantaina aikataulujen siinä samalla mennessä hieman uusiksi.
Peruspelaaminen on näissä Etelä-Aasian maissa mennyt rutkasti eteenpäin sitten ensimmäisten vierailujen nelisen vuotta sitten. Säännöt ovat varsin hyvin hallussa ja taktista puoltakin on jo hiottu. Kriketti- ja baseball-taustasta johtuen pelaajat saavat kyllä pallot kiinni ja osaavat heittää eli tärkeimmät motoriset taidot on opittu em. lajien kautta. Erityisesti silmiinpistävää oli tuoreimman pesismaan, Bangladeshin, miesten joukkueen peli. Joukkue on koottu paikallisten poliisivoimien urheilukerhosta eli joukkueessa on hyväkuntoisia nuoria miehiä, joille pesistä on nyt opetettu reilut puoli vuotta 2-3 eri valmentajan toimesta. Lajitaustaa oli baseballista ja pesistreenejäkin oli vedetty tosissaan. Lyönnit lähtivät komeasti ja ulkopelissä nähtiin todella hienoja suorituksia. Parhaiten mieleen jäi erään kopparin välilyönnistä, yhden pompun jälkeen, vastaan tullessa hypäten paljaaseen käteen nappaama pallo, joka miehen laskeuduttua hypystään lähti laakana suoraan kotipesään polttaen intialaisen (hieman myöhään lähteneen) etenijän.
Varsinaista merkkipeliä (ainakaan meikäläisittäin viuhkalla johdettuna) ei vielä nähty, mutta jokaisen maan edustajat kertoivat seuraavansa Superpesistä ja katsovansa videoitamme netistä. Eiköhän aika pian sielläkin peliä johdeta meidän tapaan – elleivät sitten keksi jotain kätevämpää? Tunnetta oli pelissä, kuten maaotteluihin ja aitoon pesishenkeen kuuluukin. Pahimmat “turpakäräjät” kestivät reilut 20 minuuttia. 
Tässä ajassa lähes käsirysyn partaalle kärjistynyt väittely joukkueiden, tuomariston ja muiden toimitsijoiden välillä oli mitä mainiointa seurattavaa. Tuomarit heittivät pillinsä kentälle ja kävelivät pois, kaikki pelaajat kokivat olevansa puheoikeuden käyttäjiä ja “torikokouksia” oli yhtä aikaa useampia, kenttäkuuluttaja yritti eri kielillä saada tilannetta rauhoittumaan ja DJ piti bangladeshilaisella tanssimusiikilla rytmiä yllä. Lopulta suomalaisedustajan rauhallinen selvitys sai jännityksen laukeamaan, selvittiin yhdellä keltaisella kortilla ja tuomaritkin suostuivat palaamaan takaisin löydettyään pillinsä. Pesishän on tunnetusti “tunnepeli” – nyt todistetusti myös kansainvälisellä tasolla.
Turnauksen ehdoton ykkönen oli Bangladesh, joka seitsemästä sarjasta voitti viisi. Toki heillä oli myös ollut helpoin työ isäntämaana koota paras joukkue kasaan. Marraskuiseen World Cupiin Intiaan nämä maat ovat osallistumassa kaikki, kuten myös jo ilmoittautunut Sri Lanka sekä mahdollisesti Bhutan. Mikäli Suomi edelleen mielii voittaa kultaa kaikissa sarjoissa, täytyy meidänkin jo alkaa koota hieman aiempia vuosia kovempia maajoukkueita – harrastepelaajamme eivät enää voita esim. Bangladeshia. Tämä on kuitenkin pidemmän päällä pesäpallolle vain ja ainoastaan hieno asia – marraskuun loppua innolla odottaen!
Kiitokset varusteita lahjottaneille Hyvinkään Tahkot Leideille, Kinnarin Pesis 2006:lle sekä Karhu Pesikselle. Mailat ja pallot menivät suoraan hyvään käyttöön edistämään lajimme kansainvälistä kasvua.
Tahkon Leidien uutinen aiheesta
Jussi Pyysalo
Markkinointijohtaja
Suomen Pesäpalloliitto PPL ry
