Valitse sivu

Sami Joukainen syntyi Ruotsin Eskilstunassa 23.5.1973. Perhe muutti Suomeen Samin ollessa yhdeksänvuotias.

– Kaikki muut sukulaiset pois lukien kaksi serkkuani asuvat yhä Ruotsissa. Oma kielitaito on kyllä ruostunut, kun kieltä ei aktiivisesti käytä. Varmasti se sieltä palaisi, jos muuttaisi takaisin Ruotsiin.

– Pojilleni olen yrittänyt vähän mainita ruotsin kielestä, mutta se ei tunnu teinien keskuudessa olevan kovin suosittua, Joukainen hymähtää.

Nuorena poikana urheilu oli kova sana ja kaveriporukassa kokeiltiin useita lajeja. Vahvan suomalaisyhteisön Eskilstunassa pelattiin pesäpalloa, mutta suositumpia olivat amerikkalainen jalkapallo, baseball ja jalkapallo.

– Yhdeksänvuotiaana tulin Suomeen ja aloitin heti pesäpallon. Laji iski heti. Halusin mahdollisimman korkealle, Joukainen kertoo.

Kilpailuhenkisyydestä ja voitontahdosta nähtiin ensimmäisiä ilmentymiä jo Ruotsissa. Kirjan mukaan ”Joukainen sai maistaa ensimmäistä kertaa pesäpallon katkeraa kalkkia, kun luokan tytöt pitivät luokkatoveri Karia kovempana lyöjänä kuin Samia.”

– Kun Kari oli paras, se otti päähän ja ärsytti jo kouluaikoina, Joukainen myöntää.

1+4 ensimmäisessä superpesisottelussa

Pesäpalloura käynnistyi Rengossa Kisan juniorijoukkueessa. Mikko Heinonen ryhtyi pelinjohtajaksi omille lapsilleen ja houkutteli muita nuoria kentälle pelaamaan, Joukaisen muiden mukana. C-ikäisenä eteenpäinmeno ei ollut enää mahdollista Rengossa, joten Joukainen vaihtoi naapuriin. Hämeenlinnan Paukku merkittiin myös kasvattajaseuraksi silloisen määrittelyn mukaisesti. Kouluakin käyntiin Hämeenlinnassa, jossa rehtorin pesäpalloinnostus oli eduksi.

Raimo Merivalo oli itsekin aktiivisesti pesäpalloilussa mukana. Jos jouduin puhutteluun, niin ei me muusta puhuttu kuin pesäpallosta, Joukainen kertoo kirjassa.

Rippileiri jäi kesken, kun Joukainen valittiin C-poikien Itä-Länteen 1988 ja vuotta myöhemmin B-poikien arvo-otteluun. Kahden Forssan vuoden (1990-91) jälkeen Joukainen siirtyi Riihimäen Pallonlyöjien suomensarjajoukkueeseen, josta paikka aukesi ikimuistoiseen superpesisdebyyttiin Muhoksen Ponkilassa 23.5.1993.

– ”Temmi” (pelinjohtaja Tapio Juntunen) tuli harjoituksiin ja sanoi, että Joukaisen ”Sämpy” tulee pelaamaan. Me oltiin, että kuka Sämpy. Ei oikein tiedetty miehestä mitään, joukkuekaveri Vesa Kalpio toteaa kirjassa.

Pian tiedettiin. 20-vuotias Joukainen käänsi ottelun ”Ällän” voitoksi ja naulasi tilastoihin superpesisdebyytissään tehot 1+4.

– Temmi veti kylmästi nuorta porukkaa systeemiin. Temmi laittoi ”Sämpyn” ennakkoluulottomasti lentoon, Kalpio muistelee.

Ennätys, jota ei koskaan viedä pois

Saavutukset seurasivat toisiaan. Yksi unelma toteutui kausina 1996-97, kun Joukainen puki ylleen Hyvinkään Tahkon peliasun. Samalla ansioluetteloon merkittiin ensimmäinen Itä-Länsi-valinta ja SM-mitali.

Uran ikimuistoisin ajanjakso osuu Kuopioon vuosituhannen alussa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella. Joukainen voitti ensimmäisen lyöjäkuninkuutensa 2003, toisti saman tempun kahdella seuraavalla kaudella ja ylitti historiallisesti 100 lyötyä (6+97) kaudella 2004.

– Sisäisesti oli hieno ja levollinen olo, sellainen todella onnellinen olo. Huttusen Jaska oli mailamiehenä yksi parhaimmista. Luotto oli sellainen, että mulla otettiin kahta kertaa kotiin ja viimeisellä saatoin painaa pallon väliin. Nyt en enää tekisi sellaista. Flow oli päällä ja tuli onnistumisia.

Joukainen avioitui Kati-vaimonsa kanssa 2001. Pojat Timi (2002) ja Jiri (2004) syntyivät parin vuoden välein.

– Kun ne rääkäisevät ensimmäisen kerran, sellaista fiilistä ei ole toista, Joukainen herkistyy.

Huippupesäpalloilijan ura vei jatkossa Kiteelle, Kouvolaan, Joensuuhun ja Kankaanpäähän. Yhteensä Joukainen edusti Superpesiksessä yhdeksää eri seuraa. Määrä on suurempi kuin kenelläkään muulla.

– On saanut tutustua eri paikkakuntiin ja eri ihmisiin. Näen sen rikkautena, että on saanut nähdä eri paikkoja.

– Jos taas vastapuolta ei innosta, vaikea on lähteä.

Nousu kaikkien aikojen lyöjätilaston ykköspaikalle tapahtui silloisella kotikentällä Kouvolassa 18.7.2013.

– Meillä urheiluyleisö on vähän sellaista, että lähdetään hyvissä ajoin kentältä kotiin. Tässä (Hyvinkään) Tahko onnistuikin lyömään viimeiseen vuoroon kolme juoksua ja viemään ottelun supervuoroon, jolloin joku kuulemma kääntyi vielä portilta takaisin katsomaan loppuhuipennuksen. Löin silloin yhteensä viisi juoksua ja supervuoron ratkaisun, Joukainen muistelee.

Uran viimeisinä vuosina peli meni vahvasti eteenpäin.

– Kiteellä näytin Saku Havukaiselle sormilla, mitä lyön. Mela kääntyi sen mukaan. Näitä asioita olisi katsojille mielenkiintoista avata, Joukainen sanoo.

Tunteita, joita vain urheilussa pääsee kokemaan

Huippu-urheilijana Joukaisen todellinen luonne on noussut esiin.

– Voittaminen on intohimoni, voitontahto on hirmuinen. Kun on flow päällä, on ihan sama, kuka on vastassa. Kaikki onnistuu.

– Mistään työelämästä ei saa näitä fiiliksiä kuin urheilusta.

Intohimo pelaamista kohtaan näkyi jopa hetkellä, jolloin koko elämä oli päättyä. Joensuun Maila palasi vierasottelusta Kankaanpäästä, kun linja-autonkuljettaja joutui tekemään kahden tielle eksyneen hirven takia äkkijarrutuksen.

– TT-kuvat (tietokonetomografia) paljastivat aivoinfarktin. Halusin kuitenkin päästä joukkueen mukaan mahdollisimman nopeasti, en halunnut hyväksyä tilannetta. Kova paikka se oli. Pojistakin huomasi voimakkaan reagoinnin ja miten vasta viikon päästä he uskalsivat tulla lähemmäksi. Elämä voi päättyä koska tahansa, Joukainen sanoo hiljaa ääni väristen.

Sen sai pesäpalloyhteisö dramaattisesti kokea tämän vuoden helmikuussa, kun Joukaisen pelikaveri ja aiemmin Kakkospesä-yhtyeessä soittanut Mika-Matti Ojala, 34, siirtyi taivaallisemmille pelikentille pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana.

– Musiikki on itselle henkireikä. Sovimme Miksun (Ojala) kanssa aiemmin, että järjestämme sitten Miksulle muistokonsertin.

Koettelemusten myötä jokaista päivää osaa pitää arvossaan. Joukainen on antanut pesäpallolle paljon ja saanut siltä paljon. Matkan varrelle on osunut useita hienoja ihmisiä.

– Vesa Kalpio on hyvä ystävä, hänen kanssaan on usein vaihdettu tarinoita. Pelinjohtajista edesmennyt Asko Tuhkanen oli itselle tosi tärkeä henkilö Kuopion vuosina.

– Vaikea on lähteä erikseen luettelemaan ihmisiä. Ketään en halua loukata, enkä aiheuttaa mielipahaa.

Pesäpallo on yhä vahvasti mukana lyöjäkuninkaan elämässä. Haminan Palloilijoiden junioripäällikkönä aloittanut Joukainen seuraa myös aktiivisesti omien poikiensa edesottamuksia, puuttumatta kuitenkaan liikaa heidän tekemiseensä.

– Harjoittelu on toisenlaista kuin omassa nuoruudessa, nyt pojat harjoittelevat 5-6 kertaa viikossa. Kehonhallinta on pojilla paljon parempi kuin minulla oli aikoinaan, Joukainen on saanut myöntää.

Sami Joukainen ja Harri Liekola signeeraasivat kirjoja täpötäydessä Kouvolan pääkirjastossa keskiviikkona.

Hieno kirja, ainutlaatuinen tarina

Pesäpallosta ei ole tällä vuosituhannella juuri elämänkerta-tyyppisiä kirjoja tehty. Viimeisin vastaava lie Juha Riikosen kirjoittama “Karra – yleisön suosikki, tuomareiden kauhu: pesäpalloilija Kari Kuusiniemen tarina” vuodelta 1993.

”Lyöjäkuningas – Sami Joukainen mailan varressa” -teos vie mukanaan. Jo pelkästään henkilötarina sisältää niin mielenkiintoisia juonenkäänteitä, ettei niiden käsikirjoittajaksi sovellu kuin elämä itse. Sami Joukainen on heittäytynyt seikkailuun, antanut kaikkensa ja menestynyt, mutta saanut myös tuta kovia kolhuja. Se tuntuu väistämättömältä, kun tavoitteita kohti isketään kaiken aikaa suurin vaihde silmässä.

Kirja sopii mainiosti pesäpalloa seuraamattomallekin lukijalle. Lyöjäkuninkaan tarina on vahva kertomus elämästä mielenkiintoisine tapahtumaketjuineen ja vaihtuvine tunnetiloineen, tavoitteisiin pyrkimisestä ja muun elämän kulkemisesta urheilun rinnalla. Erityiset faktalaatikot avaavat lukijalle kiintoisalla tavalla pesäpallon syvempää olemusta.

Itse kirjan työstäminen on tarina sekin. Harri Liekola käynnisti viisi vuotta sitten projektin, jonka alkuperäinen ajatus karkasi vaiherikkaalla matkalla. Suomen mestaruus Joensuussa ja muuallakin jäi saavuttamatta, kun elämä puuttui peliin, jälleen kerran. Ehkä se ajatteli samoin kuin Joukainen itse.

– Nykypelissä ei voi pärjätä ilman lyöjäjokeria. Se on minun näkemykseni.

Erityisen arvostuksen kirja saa rohkeudestaan. Sami Joukainen puhuu avoimesti asioista, jotka olisivat monille äärimmäisen vaikeita, rikkinäisestä isäsuhteestaan alkaen. Pesäpallourallakin oli menestyksestä huolimatta karikkonsa.

Sami Joukainen ei ole miellyttänyt kaikkia, mutta suuri joukko kannattajia on kulkenut uskollisesti matkassa mukana. Siitä saatiin todiste Kouvolan pääkirjastossa keskiviikkona. Salintäyteinen yleisö kuunteli keskittyneesti lyöjäkuninkaan salamyhkäisiä ajatuksia ja esitti innokkaasti kysymyksiä niin Joukaiselle kuin kirjan kirjoittaneelle Harri Liekolalle.

Myös uunituore teos kiinnosti. Kustantajan mukaansa varaamat kirjat loppuivat kesken ja osalle oma kappale lähetetään jälkitoimituksena, Jokeri 10:n signeeraamana tietenkin.

Aiheesta lisää

Kustantajan sivut

Video: Sami Joukaisen haastattelu kaudelta 1993