Valitse sivu

Ottelun alku oli tyrmäävä. Joensuun Juha Puhtimäki, Aleksi Rautiainen ja Konsta Kettunen iskivät taululle tylyt 0-3-johtolukemat heti ensimmäisen aloittavalla. Vimpeli pääsi paremmin peliin mukaan jakson edetessä. Kotiutuksiin olisi kuitenkin tarvittu lisää laatua, eikä onnikaan ollut joukkueen puolella. Perttu Ruuskan kolmosrajan läpilyönti pomppasi sopivasti hallirakenteista ja hienoa iskua seurasi niukka palo kotipesään.

– Liikaa päästimme vastustajan edelle. Aika paljon teimme sisällä merkkivirheitä, jotka söivät peliämme, kuopiolaisyleisön suosikki, urallaan kuusi kautta Kuopiossa pelannut Vimpelin Sami Haapakoski sanoi.

Toisen jakson alku oli ensimmäisen toisinto. Joensuu ampaisi ensimmäisessä vuoroparissa kolmen juoksun karkumatkalle ja Vimpeli lähti kuromaan johtoa kiinni. Tällä kertaa se onnistui ja jo toisessa sisävuorossa tilanne tasoittui 3-3:een.

– Jos tuollaisen arsenaalin joukkueelle jotain antaa, se varmasti sen ottaa, Joensuun pelinjohtaja Juhani Lehtimäki kehui vastustajaansa.

Vimpeli ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään palotonta tilannetta, vaan Joensuu tilkitsi ulkokenttänsä kreivin aikaan.

Jakson lopussa molemmille joukkueille tarjottiin paikkaa aloitteen tekemiseen, mutta lopulta kumpikaan ei siihen tarttunut. Joensuu ei tarvinnut neljännen tasoittavaa vuoroa, sillä tasatulos riitti mestaruuteen.

– Paikkoja oli, mutta tällä kertaa niistä ei tehty. Aina näitä on helppo spekuloida jälkikäteen, Vimpelin pelinjohtaja Markku Hylkilä muistutti.

Hurja kauden avaus Mehtimäellä 9. toukokuuta!

Vimpelin leiriin Halli-SM-turnaus antoi runsaasti ilonaiheita. Kokeneista pelaajista Sami Haapakoski ja Mikko Kanala olivat paikoin suorastaan jäätäviä, samoin Janne Heimonen onnistui lukkarina. Nuoret 18-vuotias Perttu Ruuska ja 19 vuotta täyttävä Elmeri Anttila esittivät avainpelaajina kypsiä otteita läpi turnauksen.

Uuden pelinjohtajan Markku Hylkilän tunnelmat olivatkin loppuottelun jälkeen kaksijakoiset.

– Hyvä hallikausi, mutta päävastustajalle (Joensuu) hävisimme. Toki se vähän korpeaa.

– Molemmilla jaksoilla pääsimme peliin mukaan. Tänään kuitenkin isojen voittavien suoritusten suhde tehtyihin virheisiin nähden jäi pieneksi.

Revanssin paikka on joukkueiden kotimaan sarja-avauksessa.

– Tällaista tiukkaa peliä on varmaan koko kauden luvassa näiden joukkueiden välillä. 9.5. matkustetaan Mehtimäelle ja siellä on kova ottelu luvassa, Hylkilä odottaa.

Paras mahdollinen tulos Joensuulle

– Ei tässä oikein jaksa innostua, kun tämä on jo tällaista jokapäiväistä kauraa, Joensuun Mailan kannattajat myhäilivät sarkastisesti Kuopio-hallin katsomossa mestaruuden ratkettua.

Totuuden nimissä hallimestaruus oli kolmas seuran historiassa. Viime syksynä Joensuussa juhlittiin ikimuistoista ja kautta aikain ensimmäistä kesäkauden Suomen mestaruutta.

Juuri nyt joukkue liitää hurjassa menestysputkessa, sillä peräkkäisiä voittoja on halli mukaan lukien peräti 21. Pelinjohtaja Juhani Lehtimäki toppuuttelee kuitenkin liallisia ylistyspuheita.

– Ei pokerissakaan suora jatku isoista pieniin. Lähinnä olemme hakeneet asioita, joissa voimme mennä eteenpäin ja niissä olemme onnistuneet.

Vuoden pesäpalloilija Tuomas Jussila pitää merkittävänä vuoden ensimmäistä voittoa päävastustajiin lukeutuvasta Vimpelistä.

– Paljon on parannettavaa molemmilla. Tämä oli aika tyypillistä talven peliä, jossa tulee nukahduksia, merkkivirheitä ja toissijaisia virheitä. Tulos kuitenkin ratkaisee. Tyytyväinen olen voittoon.

Virheitä tai ei, Kuopio-hallin yleisölle ja Ruudun katsojille tarjoiltiin viihdyttävää peliä. Erityisen paljon kohahdutti joukkueiden lyöntivoima. Rajoilla sai olla kaiken aikaa valppaana, oli tilanne mikä tahansa.

Miesten Halli-SM-kultaa 2019: Joensuun Maila

Matias Hänninen, Tuomas Jussila, Mikko Kemppainen, Konsta Kettunen, Lauri Kivinen, Iiro Kuosa, Joni Lehikoinen, Henri Litmanen, Juha Niemi, Konsta Piironen, Juha Puhtimäki, Simo Rahunen, Aleksi Rautiainen. Juhani Lehtimäki (pj), Antti Väistö (2. pj).

Miesten Halli-SM-hopeaa 2019: Vimpelin Veto

Elmeri Anttila, Sami Haapakoski, Timo Hanhisalo, Olli Heikkala, Janne Heimonen, Teemu Isoketo, Mikko Kanala, Severi Lassila, Janne Mäkelä, Matias Rinta-aho, Perttu Ruuska, Jere Saukko, Viljo Sillanpää, Joonas Suominen, Ville Takala. Markku Hylkilä (pj), Pasi Tyynelä (2. pj).

Aiheesta lisää

Kattavasti Halli-SM-tunnelmia Superpesiksen nettisivuilla

Halli-SM-loppuottelun tilastot