Valitse sivu

Vaikka seurat kilpailevat kentillä, taustalta nousee päällimmäisenä esiin tiivis ja hyvähenkinen yhteistyö alueen junioritoiminnan kehittämiseksi. Pori-Rauma-turnauspäivä on tästä konkreettinen esimerkki.

– Olemme jo useampana vuotena keskustelleen Rauman Feran kanssa mahdollisuudesta aloittaa vuosittainen perinne ikäluokkien välisen Pori-Rauma-turnauksen merkeissä. Tarkoituksena on paitsi saada onnistumisia kentillä, mutta myös kannustaa oman seuran muita joukkueita kohti turnausvoittoa, selventää Pesäkarhujen junioripäällikkö Marika Hannukainen.

– On hienoa, että pystymme tekemään seurojen kesken yhteistyötä ja saamme näin luotua uusia perinteitä tänne Satakunnan alueelle. Meillä juniorijoukkueet olivat heti innoissaan osallistumassa turnaukseen ja ovatkin monesti kyselleet, että toteutuuhan turnaus varmasti. Rauma-Pori-ottelut näyttävät sytyttävän myös nuoremmissa ikäluokissa, iloitsee Feran junioripäällikkö Miia Tervonen.

Tällä kertaa turnaus järjestetään Porissa, ensi vuonna on Rauman vuoro. Muutamissa poikien otteluissa mukana ovat Eurajoen Veikkojen poikajoukkueet Pesäkarhujen poikajoukkueiden vastuksina.

Porin pesäpallostadionilla (Erku-Areena) pelataan kaksi huippuottelua. B-tyttöjen joukkueet uusivat viime syksyn loppuottelun, jossa Pesäkarhut kukisti Feran. Naisten Superpesiksen edustusjoukkueet ovat vastakkain kello 15 alkaen. Tuolloin Fera on jo ehtinyt avata varsinaisen sarjakautensa, sillä joukkue kohtaa tamperelaisen Manse PP:n Espanjan Fuengirolassa 27. huhtikuuta.

Otteluohjelma

Tarkista turnauksen lisätiedot ja otteluajat Pesäkarhujen nettisivuilta