Valitse sivu

”EY Entrepreneur of the Year” on arvostettu tunnustuspalkinto kasvuyrittäjille, jotka innostavat muita visioillaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Kilpailua käydään alueellisella, valtakunnallisella ja kansainvälisellä tasolla. Suomessa EY käynnisti kilpailun vuonna 2003.

Tämän vuoden aluevoittajat ja erityismainintojen saajat sekä valtakunnalliset finalistit on julkaistu. Yksi heistä on SuperParkin toimitusjohtaja, pesäpalloyhteisölle hyvin tuttu Juha Tanskanen. SuperParkin omia tai lisenssipuistoja on Suomessa 13 ja kasvua haetaan vahvasti maailmalta. Tavoitteena on 100 avattua puistoa vuonna 2023.

Tanskanen on mukana yleisöäänestyksessä, johon pääset osallistumaan tästä linkistä.

– Juha Tanskanen on intohimolla ja lujalla uskolla vienyt liikunnan iloa Kainuusta maailmalle, SuperPark-puistojen Facebook-sivuilla todetaan.

Tanskanen on SuperJymy Oy:n hallituksen puheenjohtaja, joka muistetaan pesäpallon parista pitkältä ajalta. Nelinkertainen mestaripelinjohtaja on menestynyt niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

EY World Entrepreneur Of The Year -kilpailun valtakunnallinen voittaja edustaa Suomea yrittäjyyden maailmanmestaruuskilpailussa Monte Carlossa joka vuoden kesäkuussa. Voittajiksi on yltänyt vuosien varrella kovia nimiä, kuten Supercell Oy:n Ilkka Paananen 2015.

Äänestä nyt omaa yrittäjäsuosikkiasi!

EY World Entrepreneur Of The Year -kilpailu huipentuu Suomessa valtakunnalliseen juhlagaalaan Helsingissä huomenna perjantaina 2.11. Tilaisuudessa julkistetaan ja palkitaan valtakunnalliset voittajat – mukaan lukien Nuori Yrittäjä, Perheyrittäjä sekä koko kilpailun voittaja, Suomen EY Entrepreneur of the Year 2018.

Myös yleisö pääsee osallistumaan. Eniten ääniä saanut yrittäjä palkitaan juhlagaalassa Yleisön suosikki -palkinnolla. Siirry äänestykseen tästä linkistä.

Aiheesta lisää

Lisätietoa EY Entrepreneur Of The Year 2018 -kilpailusta

SuperPark Suomi