Valitse sivu

Kauden 2015 jälkeen Siilinjärvellä mietittiin, miksi seuran miesten edustusjoukkue oikeastaan pelaa Ykköspesiksessä. Niin seurassa kuin joukkueessa tultiin yhteiseen lopputulokseen. Ynnä muut sijat eivät pidemmän päälle motivoi, kun potentiaalia korkeammallekin on. Lopputuloksena nousu miesten Superpesikseen toteutui kolmannella yrittämällä. Edessä ovat seuraavat haasteet, joihin lähdetään vastaamaan savolaista identiteettiä rakentavalla ryhmällä.

Siilinjärven Pesiksen miesten pääsarjataival katkesi vuoteen 1998, minkä jälkeen jatkettiin pitkään matalalentoa. Junioritoiminta pysyi sentään voimissaan. Edustusjoukkue palasi suomensarjaan 2008 ja Ykköspesikseen 2014.

– Nousu Ykköspesikseen toteutui kaudelle 2014. Kauden 2015 jälkeen lähdimme tarkemmin miettimään tavoitteita, jatkammeko pelaamista sijoista 5-10 vai lähdemmekö pyrkimään korkeammalle. Totesimme meillä olevan pelaajia, jotka yltävät tulevina vuosina huipputasolle, toiminnanjohtaja Marko Heikkinen taustoittaa.

– Lähdimme panostamaan joukkueeseen tosissaan. 2016 nousu oli lähellä, vaikkemme sitä osanneet odottaa. 2017 lähdimme nousua hakemaan ja 2018 se toteutui. Tunnetun sanonnan mukaisesti kolmas kerta toden sanoi, Heikkinen iloitsee.

Eteenpäinmeno on vaatinut paljon työtä ja ponnisteluja. Eri pelinjohtajat luotsasivat omien vahvuuksiensa kautta joukkuetta kohti unelmaa. Heikkinen lausuu kiitoksensa Janne Korvan, Tuomas Nissisen ja Perttu Westersundin suuntaan valmennustiimeineen ja taustoineen.

– Oli hienoa nähdä, miten Janne Korva matkusti fanibussilla Haminaan ja seurasi paikan päällä nousun ratkaissutta ottelua. Samoin Tuomas Nissinen ajoi Helsingistä paikalle. Molemmat entiset pelinjohtajat olivat merkittävissä rooleissa rakentamassa pohjia nousulle ja näkivät nyt unelman toteutuvan.

– Janne tekee muutenkin töitä nuorten kanssa ja oli silloin tukemassa nuorta joukkuetta. Tuomas toi seuraan urheilullisuutta ja voittamisen kulttuuria. Tämän kauden pelinjohtaja Perttu Westersund saattoi projektin loppuun ja toi vielä lisää uutta valmennus- ja urheilupuolelle.

Yhteistyöllä eteenpäin

Pesäpallossa mikään ei ole varmaa ennen kuin pelituomari puhaltaa kolme pitkää vihellystä ratkaisuottelun päättymisen merkiksi. Siilinjärvi oli lähellä nousua jo runkosarjassa, mutta lopulta superpesispaikka sinetöitiin karsintasarjan voitolla Haminan Palloilijoista. Taustoilla menestykseen ehdittiin kuitenkin varautua.

– Suunnitelmia on tehty jo parin viime vuoden aikana sille varalle, että nousu toteutuu. Joukkueen suhteen on tavoite mennä pitkälle omilla ja lähialueen kasvateilla, savolaisilla pelaajilla. Joitain täsmähankintoja silti varmasti tehdään, Heikkinen sanoo.

Kuopiolainen Puijon Pesäpallo jätti miesten Superpesiksen kauden 2009 jälkeen. Kun Siilinjärven Pesiksen naiset luopuivat pääsarjapaikastaan 2011, Pohjois-Savoon muodostui musta piste superpesiskartalle. Huippupesäpallon paluu onkin koko maakunnalle erityisen iloinen asia ja iso kiitos vahvasta seuratyöstä.

– Paljon täällä on puhuttu, että alueelle on hyvä saada Superpesiksen joukkue. Monia näkemyksiä on noussut esiin, miten se kannattaa toteuttaa. Nyt tilanne on tämä. Miesten Superpesiksen paikka on Siilinjärvellä, Heikkinen toteaa.

– Pelaajapolku saadaan nyt Pohjois-Savossa miesten ja poikien puolella huipulle asti. Naisetkin nousivat Ykköspesikseen meidän juhlapäivänä sunnuntaina, kun molemmat sarjanousut varmistuivat. Yhteistyötä halutaan syventää lähialueen seurojen kanssa, ottaa huomioon kaikki sarjat ja varmistaa kullekin pelaajalle omantasoisiaan pelejä, Heikkinen painottaa.

Pesäpallopiireissä kuumaksi puheenaiheeksi onkin noussut yhteistyö Siilinjärven Pesiksen ja kuopiolaisen Puijon Pesiksen välillä. Heikkinen haluaa tältäkin osin katsoa luottavaisena tulevaan.

– Yhteistyötä on muutenkin tehty Puijon Pesiksen kanssa. Tällä kaudella meillä oli poikien Superpesiksen joukkue Kuopiossa ja B-poikien SM-sarjan joukkue Siilinjärvellä. Yhteistyö on toiminut ja toivottavasti se jatkuu. Meillä on hyvä keskusteluyhteys Puijon Pesiksen puheenjohtajan Aleksi Eskelisen ja muiden toimijoiden kanssa kaikilla tasoilla. Keskustelut on aloitettu ja uskon, että yhteistyötä pystytään syventämään. Yksi kysymys varmasti on, minkälaista yhteistoimintaa rakennamme superpesisjoukkueen ja Puijon Pesiksen ykköspesisjoukkueen ympärille.

Katsojien viihtyvyyteen panostetaan

Superpesis palaa perinteikkäälle Mantun pesäpallostadionille ensi keväänä. Puitteita on jo parannettu ja työtä pyritään jatkamaan. Yleisön viihtyvyyteen halutaan panostaa niin savolaisen joukkueen elämyksellisen pelin kautta kuin olosuhteiden osalta. Heikkinen antaa tunnustusta Siilinjärven kunnalle, joka on seuralle tärkeä yhteistyötaho.

– Tänä keväänä Mantun kentälle tehtiin jo iso kenttäremontti. Samalla aitaa rakennettiin ja katsomoita kunnostettiin. Seuraavaksi olisi tavoitteena parantaa sosiaalitiloja eli joukkueiden pukutiloja sekä saniteettitiloja esimerkiksi yleisö-wc:n osalta. Katsomon kattaminenkin on ollut suunnitelmissa. Superpesiksessä yleisön palveleminen pitää ottaa vielä pykälää paremmin huomioon.

– Kunta on tukenut meitä tosi hyvin ja myötäelänyt mukana eri käänteissä. Sieltä on saatu paljon tukea ja sitä on varmasti jatkossakin tulossa. Kunta on yksi meidän tärkeimmistä kumppaneista, ilman muuta.

Tulevaa lähdetään rakentamaan määrätietoisesti, mutta saavutetusta menestyksestäkin halutaan nauttia. Heikkinen pitää isossa kuvassa miesten nousua Superpesikseen ja naisten nousua Ykköspesikseen palkintoina koko seuran laajalle toimijaverkostolle.

– Nousu Superpesikseen on iso palkinto monelle seuran aktiiville, jotka ovat olleet toiminnassa mukana. Tämä on pitkän työn tulos. Vielä, kun naisten nousu Ykköspesikseen toteutui samana päivänä, seura sai kunnolla aihetta juhlaan. Lisäksi nuoret saavat superpesispelaajista esikuvia, vaikka moni joukkueen pelaaja on sitä jo nyt ollut junioreille.

Kansanjuhlaakin viritellään saavutusten kunniaksi.

– Eiköhän me jotain keksitä, vahva tahto on järjestää kunnon tapahtuma ja juhlia. Joukkueet sekä SiiPe:n toimijat ja kannattajat ansaitsevat sen, Heikkinen päättää.

Aiheesta lisää

Video: Nousu Superpesikseen ratkeaa

Siilinjärven Pesiksen tavoitteellinen työ sai palkintonsa

Uutis-Jousi: Kokonaisuus ratkaisi

Siilinjärven Pesiksen kotisivut