Arto Mäkinen, Ulvilan Pesä-Veikkojen seura-aktiivi vuosikymmenten ajalta, nukkui äkillisesti pois huhtikuussa. Seuran entisistä pelaajista koottu UPV Vintage lähti heti miettimään tapaa, jolla pidetyn ja kaikkien tunteman seuratoimijan muistoa voitaisiin arvokkaasti vaalia. Syntyi ajatus muisto-ottelusta ja kertyneen tuoton ohjaamisesta seuran junioreiden hyväksi.
Tuumasta ryhdyttiin toimeen, kuten Arto Mäkiselläkin oli tapana. UPV Vintage kohtasi Jouni Korkiamäen kokoaman Korkki All Stars -joukkueen perjantaina. Sisäänpääsy oli maksuton, mutta porteilla myytiin arpoja suurelle joukolle halukkaita. Samoin yhteistyökumppanit lähtivät innokkaasti mukaan tukemaan tärkeää asiaa.
Omaisten toiveesta tuotto ohjattiin Ulvilan Pesä-Veikkojen juniorijoukkueille, jotta kaikilla olisi mahdollisuus harrastaa pesäpalloa. Paikan päälle saapui upeasti noin 800 katsojaa.
– Hyväntekeväisyystempaus onnistui yli odotusten, sillä kerätyistä varoista syntyi huikea potti, kaikkiaan 10 768 euroa, iloitsee UPV Vintagen Tuomas Hautala.
– Arto Mäkisen muisto-ottelu oli tavoitteiden mukaisesti hieno ja hyväntuulinen tapahtuma, joka tarjosi mukana olleille riemua ja myös herkisti mieliä. Tapahtuman järjestelyt sujuivat erinomaisesti ja joukkueet suorittivat tehtävänsä kentällä muisto-ottelun edellyttämällä arvokkuudella. Mukana olleet henkilöt kiittelivät tapahtuman yhteisöllisyyttä, jonka voima auttaa ihmisiä eteenpäin elämän karikoissa, Hautala kuvailee.
Arto Mäkisen pojan Rami Mäkisen fokus oli pitkään torstai-illassa, kun Alajärven Ankkurit taisteli viidennessä karsintaottelussa Superpesiksen sarjapaikastaan tamperelaista Manse PP:tä vastaan. Rami löi joukkueelleen kolme juoksua ratkaisuottelussa. Perjantaina oli vuorossa oman isän muisto-ottelu, joten tunteet ovat ymmärrettävästi olleet pinnassa pitkin viikkoa.
– Karsintasarja ja sen ratkaiseva ottelu oli varmaan kovin paikka, missä olen pesisurallani ollut. Niissä on melkein isommat panokset kuin missään finaalissa.
– Perjantain tapahtumassa sekä yleisömäärä että kerätty summa yllättivät positiivisesti. Tavoitteenamme oli tehdä tästä iloinen tapahtuma ja siinä onnistuimme, Rami Mäkinen kiitteli Satakunnan Kansan haastattelussa.
Ottelussa pelattiin perinteikkäästi yhdeksän vuoroparia, joiden aikana juoksut tasattiin lukemin 4-4. Yleisö viihtyi katsomossa ja eri sukupolvet kohtasivat. Paikalla oli runsain määrin lapsia ja nuoria.
Satakunnan Kansan toimittaja kiteytti tapahtuman tunnelman upein ja lämminhenkisin sanakääntein.
”Ulvilan Pesä-Veikkojen monitaitoiselle puuhamiehelle Arto Mäkiselle järjestettiin hänen ansaitsemansa muisto-ottelu. Miestä ei olisi voitu kunnioittaa kauniimmalla tavalla kuin mihin tarjoutui perjantaina mahdollisuus.
Pesäpallo on yhteisöllisyyden juhlaa, ja laajalta alueelta yhteen kokoontuneet Mäkisten ja pesäpallon ystävät saivat kunnian kokea tuen ja ystävyyden merkitystä silloin, kun sitä eniten tarvitaan.”
Tapahtuman järjestäjät, Ulvilan Pesä-Veikot ja UPV Vintage haluavat kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita henkilöitä ja yhteistyökumppaneita sekä muutoin tapahtuman hengessä mukana olleita.
Aiheesta lisää