Valitse sivu

Itä-Länsi-ottelu on jokaisen huippupesäpalloilijan unelma. Valinta on aina kunnia-asia ja kertoo alkukauden sujuneen onnistuneesti. Asioita on tehty oikein, kun pelaaja pääsee mukaan maailman parhaiden pesäpalloilijoiden joukkoon tähdistöotteluun. Aivan omanlaisensa kokemus Itä-Länsi on ensikertalaisille.

Imatran Pallo-Veikkojen kasvatti, seurassa lähes koko uransa pelannut Juuso Lattu, 23, on yksi miesten Itä-Länsi-ottelun ensikertalaisista. Lattu pelaa parhaillaan toista kauttaan Superpesiksessä. Viime syksyn päätösristeilyn jälkeen palkintokaappi sai täydennystä vuoden tulokkaan pystin myötä.

– Onhan tämä aika hemmetin hienoa. Itä-Länsi on ollut kaukainen unelma pitkään ja nyt kun se toteutui, niin on tosi hyvä fiilis, Lattu hekumoi.

Vaikka oman joukkueen peli on ajoittain ailahdellut, Lattu on pelannut onnistuneen alkukauden. Tuotuja juoksuja on 12 otteluun kertynyt 18 ja 68 kärkilyöntiä oikeuttavat tilastossa kymmenen parhaan joukkoon.

– Kun tuonne tapahtumaan valitaan, niin tietää, että on ainakin joitakin asioita tehty oikein. Ihan varmasti tämä valinta ja tunnustus antaa potkua lisää arkiseen työhön, Lattu iloitsee.

Oulun Lipottarien lukkari Elina Kärsämä on noussut sarjan eliittiin vain 19-vuotiaana. Lippo Juniorien kasvatti odottaa uransa ensimmäistä naisten Itä-Länsi-ottelua suurella innolla.

– Onhan se aivan mahtavaa. Ei tuollaisia pelejä pääse todellakaan joka päivä pelaamaan.

Naisten ja miesten Itä-Länsi-ottelut nähdään suorina lähetyksinä Nelosen kanavilla. Uusimmat tiedot Joensuun Kerubi Stadionilta kertovat myös valtavasta innostuksesta Suomen suosituimpia tähdistöotteluita kohtaan, sillä lippuja myydään ennätystahtia. Vaikka Superpesis on seuratuin naisten palloilusarja, useille pelaajille tuhansien katsojien yleisömeri on uusi kokemus. Sen myöntää myös Kärsämä.

– Totta kai semmoinen pieni jännitys on päällä, jo nyt tässä hyvissä ajoin kaksi viikkoa ennen peliä, Kärsämä naurahtaa.

Naisten 57. Itä-Länsi-ottelu pelataan Joensuun upouudella Kerubi Stadionilla lauantaina 30.6. Länsi on vienyt voiton seitsemän kertaa peräjälkeen ja siirtynyt johtoon kautta aikain tilastossa voitoin 25-28. Miesten puolella Itä katkaisi Lännen voittokulun viime vuonna Imatralla. Historian saatossa voitot ovat niukasti Idän hyväksi 37-36.

Suomen suosituimmat tähdistöottelut, pesäpallon Itä-Lännet, pelataan kautta aikain ensimmäisen kerran Joensuussa 29.6.-1.7. Itä-Lännen lauantain ja sunnuntain päiväliput myy Ticketmaster Suomi. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto tarjoaa maksuttoman sisäänpääsyn A-poikien Itä-Länsi-otteluun perjantaina.

Aiheesta lisää

Itä-Länsi-joukkueet 2018

Itä-Länsi Joensuussa 29.6.-1.7.

Itä-Länsi-liput myy Ticketmaster Suomi