Sannika Michelsson unelmoi koko nuoruusikänsä pelaamisesta Superpesiksessä. Tuli opiskelua, perhe-elämää, muuttoa ulkomaille ja muita siviilielämän kiireitä, jotka estivät unelman toteutumisen. 40-vuotiaana Michelsson alkoi miettiä, josko unelma ei sittenkään olisi lopullisesti murskaantunut. Kun kasvattajaseura Pesä Ysit Lappeenrannasta ja oma työnantaja Yle näyttivät vihreää valoa, oli tullut aika tarttua viimeiseen oljenkorteen.
Paluu kentille ei ollut hyppy tuntemattomaan. Michelsson on pelannut pienestä pitäen pesäpalloa ja edustanut viime vuosina Puna-Mustien suomensarjajoukkuetta Helsingissä. Superpesiksen vaatimustaso on kuitenkin kuin eri planeetalta. Michelsson korosti alun alkaen tavoitetta ansaita paikka joukkueesta pelillisesti, mediatemppua ei lähdetty hakemaan.
– Lähden vielä kerran aidosti tavoittelemaan paikkaa superpesisjoukkueesta. Se pitää pelillisesti ansaita eli joko projekti onnistuu tai epäonnistuu, Michelsson huomautti.
Sannikan supervuoro -dokumentti kulkee koko matkan ensitapaamisesta joukkueen kanssa Fuengirolan sarja-avaukseen. Miten SuperSannikan kävi? Miltä tuntui liittyä joukkueeseen, jonka lähes kaikki pelaajat voisivat ikänsä puolesta olla Michelssonin lapsia?
Dokumentti nähdään kokonaisuudessaan Yle TV2:ssa tiistaina 15.5. kello 20 ja keskiviikkona 23.5. kello 19. Yle Areenasta sen voit katsoa vaikka heti. Tutustu myös muihin projektin videoklippeihin ja tsekkaa Instagramissa @supersannika.
Aiheesta lisää