Vimpelin Veto jatkaa miesten Halli-SM-lopputurnaukseen pelattuaan alkulohko-ottelunsa pistemenetyksittä.
Sunnuntaina hallitsevan mestarin mankeliin joutui Kankaanpään Maila, joka jäi avausjaksolla jyrän alle lukemin 8-0. Tauon jälkeen Kankaanpää tuli takaisin peliin mukaan Kari Kellokosken lyötyä ensimmäisen juoksun ja Jussi Kivelän lisättyä kahdella kotiutuksellaan numeroiksi jo 0-3.
Janne Mäkelä ja Sami Haapakoski olivat vahvassa vireessä lyöntipaikalla, kun Vimpeli nousi rinnalle ja ohi. Kankaanpää ei silti luovuttanut. Petteri Kortelainen kotiutti kahdesti nostaen joukkueensa johtoon kolmannen tasoittavalla.
Neljännessä vuoroparissa Vimpeli osoitti, miksi joukkue on menestynyt. Kun jaksoja ratkaistaan, onnistumiset seuraavat toisiaan. Loppunumerot kirjattiin lopulta Vimpelin hyväksi 2-0 (8-0, 8-5). Voittajien erityisiin onnistujiin lukeutuivat ykköspalkittu, viiden tehopisteen Henri Puputti, ja kakkospalkittu, kuuden tehopisteen Olli Heikkala sekä kymmenen kärkilyönnin Sami Haapakoski ja Mikko Kanala.
Lohkon päätösottelussa Koskenkorvan Urheilijat kuritti pitkän päivän urakoinutta Kankaanpäätä 0-2 (0-7, 0-4). Voittajien lukkari Juho Hakomäki pokkasi ykköspalkinnon, jokeri Patrik Wahlsten merkkautti tilastoihin viisi lyötyä ja kaksi tuotua.
Miesten Halli-SM-turnauksen välierissä ovat vastakkain Vimpelin Veto ja Sotkamon Jymy sekä Kouvolan Pallonlyöjät ja Joensuun Maila. Lopputurnaus pelataan Imatralla 17.-18.3. ja nähdään kokonaisuudessaan suorina lähetyksinä Ruudusta.
Aiheesta lisää