Valitse sivu

– Niin pitkään olen luvannut tätä tehdä, kun pystyn kiipeämään autoni katolle, naurahtaa pesisleirien armoitettu kuvaaja Risto Oja-Lipasti puhelun alkajaisiksi.

Ihan varmaa se ei siltikään ole, mutta urheilusta tuttu fraasi ainakin pitää Riston kohdalla paikkaansa.

– One more year!

Annetaan kuitenkin kaikkien tunteman kuvaajan kertoa itse fiiliksistään, jotka Risto on pukenut sanoiksi avoimessa kirjeessään.

Tervehdys pesisleiriväki!

Leireily osaltani alkoi vuonna 1986 Seinäjoelta. Takana on 32 vuotta ja 114 leiriä. Viime kesänä annoin ymmärtää, että kesä 2017 olisi viimeinen 99 prosentin varmuudella.

No, eräs vetäjä totesi, että sinähän siis tulet sitten taas ensi kesänä.

Olen muusikko. Aloitin keikkailun omalla bändillä syksyllä 1967, joten 50 vuotta on takana. Maamme tanssilavat on koluttu aika tarkkaan. Olen säestänyt suomalaisia tähtiartisteja lähes kaikkia, aina Rauli Badding Somerjoesta Irwin Goodmaniin ja Paula Koivuniemestä Kari Tapioon.

Päätin siirtää bändin 50-vuotisjuhlinnan syksymmälle, joten leireily on vielä mahdollista tulevana kesänä. Sen jälkeen panostan loppuelämäni täysillä musiikkiin ja tietenkin perheeseeni, johon kuuluvat vaimo, 5 lasta ja 6 lastenlasta.

Pesisterveisin,
Risto Oja-Lipasti
risto.ojalipasti(ät)gmail.com

Valtakunnallisten leirien ilmoittautuminen alkoi osoitteessa pesistulospalvelu.fi eilen torstaina 1.3. kello 12. Osa leireistä tai sarjoista on jo loppuunvarattuja.