Valitse sivu

Pesäpalloliitossa siirrytään aluetoiminnan aikaan vuoden alusta. Maakuntayhdistykset lopettavat toiminnallisina yksiköinä, kun toiminnasta vastaavat jatkossa Pesäpalloliiton alueet. Yksi aikakausi päättyy myös vuonna 1994 perustetun Varsinais-Suomen Pesiksen osalta.

Siirtyminen uuteen vaiheeseen konkretisoitui keskiviikkona. Varsinais-Suomen Pesiksen toimitiloja Turussa ja yhdistyksen arkistoja vuosikymmenten varrelta järjesteltiin uudelleen.

– Tässä sen huomaa, miten paljon laadukasta toimintaa on ollut ja miten monipuolista se on ollut. Varsinais-Suomen Pesiksessä on aina kehitetty uutta ja menty eteenpäin. Moni nuori on työllistynyt yhdistyksen kautta ja päässyt urallaan eteenpäin. Erityisesti haluan kiittää seuroja ja kaikkia toiminnassa mukana olleita hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella. Työt jatkuvat pesäpallon parissa, nyt vähän eri kulmalla, Pesäpalloliiton asiantuntijaksi siirtyvä Varsinais-Suomen Pesiksen toiminnanjohtaja Satu Mikola toteaa.

Varsinais-Suomen Pesiksen kehityspäällikkönä työskennellyt Mika Mikola aloitti Pesäpalloliiton Hämeen ja Keski-Suomen aluevastaavana marraskuun alussa.

Yhdistys muisti pitkäaikaisia työntekijöitään johtokunnan vuoden viimeisen kokouksen yhteydessä. Puheenjohtaja Antti Aine lausui suuret kiitoksensa Satu Mikolalle ja Mika Mikolalle vuosien ansiokkaasta työstä pesäpallon hyväksi.

Varsinais-Suomen Pesis pysyy itsenäisenä yhdistyksenä. Toimintasuunnitelmassa on yhä mm. pesisautotoimintaa, halliturnauksia, valtakunnallinen Lady-Pesis-turnaus ja maakunnan pesisväen yhteinen gaalaristeily. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa vuonna 2018 Antti Aine sekä johtokunnan jäseninä jatkavat Tiia Iivonen, Paavo Kallio, Juha Lehto ja Jussi Pyysalo. Uudelle kaksivuotiskaudelle 2018-19 valittiin Päivi Hongisto, Sami Mäki ja Racel Sirola sekä uutena Lasse Suvanto Turusta.

Aiheesta lisää

Varsinais-Suomen Pesiksen viimeinen Kotipesä-tiedote

Satu Mikola juhli kuusikymppisiään toukokuussa

Mika Mikola Pesäpalloliiton aluevastaavaksi

Pesäpalloliitossa siirrytään aluetoiminnan aikaan vuoden alusta