Valitse sivu

Pesäpalloliitto julkaisi viime viikolla Aleksi Järviahon ja Mauri Tunkelon siirtymisen seurakehittäjiksi pääkaupunkiseudulle. Lajin tulevaisuudenkuvan mukaisesti tavoitteena on harrastajamäärien kasvattaminen ja profiilin nostaminen kasvukeskuksissa. Pääkaupunkiseudun seurakehittäjien työtä tukee Perttu Hautala, joka on toiminut tehtävässä tämän vuoden Jyväskylässä ja nähnyt läheltä tamperelaisen Manse PP:n toimintaa huippupesäpallon puolella.

14 suurella ja keskisuurella kaupunkiseudulla asuu lähes 70 % suomalaisista. Jotta pesäpallo yltäisi tulevaisuudenkuvansa mukaisiin tavoitteisiin, lajin asemaa kasvukeskuksissa on pystyttävä vahvistamaan.

– Potentiaali on valtava, mikä kiehtoo itseäni. Kouluja ja oppilaita on paljon. Hyvällä ja laadukkaalla toiminnalla pesäpallokin pystyy houkuttelemaan lapsia ja nuoria mukaansa. Isompi haaste voi jopa olla saada toimijoita ja vetäjiä lisää, Hautala arvioi.

– Toisaalta harrastepesiksessä piilee iso potentiaali. Sitä kautta on mahdollisuus löytää uusia toimijoita lajin pariin, Hautala jatkaa.

Pääkaupunkiseudun mallin mukaan Järviaho ja Tunkelo käyttävät puolet työajastaan seurakehittäjinä, puolet junioripäälliköinä alueen tämän hetken suurimmissa seuroissa. Hautala toimii säännöllisesti kaksikon tukena.

– Olen heidän mentorinsa viikoittain ja käymme yhdessä asioita läpi. Ainakin kahden viikon välein pidämme videopalaverin ja neljästi vuodessa kokoonnumme kasvokkain. Taustani kautta ja vuoden tehtävässä olleena pystyn varmasti jotain sanomaan, mitä kannattaa viedä eteenpäin ja mitä ei. Toki operatiivinen toimintavapaus säilyy heillä itsellään.

– Yhtälö seurakehittäjän ja junioripäällikön tehtävien yhdistämisestä on hyvä. Aikaa pitää alkuun käyttää pääseuroissa, jotta tuloksia saataisiin aikaan. Pääkaupunkiseudun pesäpallo saa nyt runsaasti lisää resursseja.

Esimerkit muualta osoittavat, että pesäpallo voi pärjätä suuremmissakin kaupungeissa.

– Esimerkiksi Tampere ja Seinäjoki ovat olleet positiivisia kokemuksia. Ruohonjuuritasolta menestys lähtee. Arvojen on oltava kunnossa, Hautala päättää.

Aiheesta lisää

Aleksi Järviaho ja Mauri Tunkelo seurakehittäjiksi pääkaupunkiseudulle

Tule mukaan Espoon Pesiksen toimintaan!

Stadissa Roihuaa – tule mukaan!