Valitse sivu

Kotimainen urheilukirjavuosi 2017 on tarjonnut monipuolisesti elämyksiä urheilusta kiinnostuneille lukutoukille. Yle Puheen Urheiluillassa nostettiin teema esiin maanantaina ja kuultiin asiantuntijoiden mietteitä.

Mukana arvovaltaisessa joukossa oli mainion Pesis-kirjan kirjoittanut toimittaja Annukka Koskela, joka sai ansaitut kehut teoksestaan. Tietopaketti sopii niin vasta-alkajalle kuin kokeneemmallekin pesäpallotietäjälle.

– Kaksi isoa ajatusta oli, kun lähdin sitä tekemään. Haluaisin katsomoihin lisää ihmisiä. Aika moni suomalainen pitäisi pesäpallosta, jos tietäisi siitä enemmän, Koskela sanoi.

– Toiseksi minulla oli oma lehmä ojassa. Pelasin itse 16-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen siirryin sujuvasti katsomoon. Olen kuitenkin loppujen lopuksi tiennyt aika vähän siitä, mitä huippupelaajat osaavat. Arvelin, että katsomossa istuu muutenkin paljon sellaista väkeä, jotka haluaisivat tietää lajista vähän enemmän, Koskela lisäsi.

Annukka Koskela oli myös Helsingin Kirjamessuilla esittelemässä kirjaansa viime perjantaina.

Aiheesta lisää

Kuuntele: Yle Puheen Urheiluillassa aiheena urheilukirjat

Nemo Kustannuksen kotisivut

Verkossa Pesis-kirjaa myy esimerkiksi Adlibris