Valitse sivu

Pesäpallon valmennus- ja koulutusjärjestelmät ovat olleet esimerkillisiä useiden vuosien ajan. Samaan aikaan laji on kuitenkin kehittynyt ja muuttunut. Valmennuksesta on tullut kokonaisvaltaisempaa ja valmentajilla on yhä useampia tieto- ja taitovaatimuksia, vaikka aikaresurssi on hyvin rajallinen.

Toisaalta olimme menossa suuntaan, jossa tietyt koulutukset keräsivät palautetta pakkokoulutuksina – ”koulutus on käytävä, jotta saa valmentaa leirillä”.

Näiden seikkojen perusteella meidän tuli arvioida uudestaan valmennuskoulutuksemme. Vastaammeko nykyaikaisen valmennuksen vaatimuksiin ja saammeko ihmiset motivoitumaan itsensä kehittämiseen?

Arvioinnin perusteella sisällöissä meillä on paljon hyvää, kuten lajiosaaminen ja fysiikkaharjoittelu. Sisältöihin tulee kuitenkin entisestään painottaa enemmän itse pelin opettamista ja toisaalta taas kokonaisvaltaista valmentamista – mitä asioita valmentajan tulee huomioida nuoren kanssa kuljettaessa yhdessä kohti aikuisuutta, oli siellä sitten edessä Superpesis tai muu elämä?

Lisäksi koulutuspolulla tulee tunnistaa myös osaaminen, jotta pääsisimme eroon ”pakkokoulutuksista”. Koulutuksesta tulee olla konkreettista hyötyä valmentajan osaamisen kehittämiseen. Tämän vuoksi aikaisemmat tutkinnon (JPVT ja NPVT) purettiin osiin – moduuleihin. Näin niistä on mahdollista kasata motivoiva ja henkilökohtainen valmennuspolku.

Toinen iso asia, joka vaati uudistusta, oli toiminnan tuominen entisestään lähemmäksi seuroja ja varsinaisia toimintaympäristöjä. Pesäpalloliitto reagoi tähän palkkaamalla seurakehittäjät, jotka ovat avainasemassa myös koulutusuudistuksen toteuttamisessa. He ovat säännöllisesti yhteydessä toimiviin seuroihin ja suunnittelevat yhdessä seuran toimihenkilöiden kanssa alueelle järkevän toiminnan. Seurakehittäjät ja seuran valmentajakoulutuksesta vastaavat henkilöt laativat koulutuskalenterin.

Koulutusten tavoitteena pitää olla niiden vaikuttavuus käytännön toimintaan yksilö-, joukkue-, seura- ja aluetasolla. Koulutusten uusi tapa toteuttaa vaatii seuroja kehittämään omaa toimintaansa mm. valmentajakerhojen toiminnalla ja seurailloilla, joissa seuran johto ja toimijat kehittävät yhdessä seuran toimintaa.

Uudistus vaatii aikaa ja se toteutetaan portaittain. Tulevaisuudessa meillä on kaksi valmentajapolkua, joista toinen on kohdistettu juniorivalmennukseen keskittyville valmentajille ja toinen kilpa- ja aikuisvalmennukseen keskittyville valmentajille. Ensimmäisenä vuonna (syksy 2017) käynnistetään juniorivalmentajapolku ja toisena vuonna (syksy 2018) käynnistetään Kilpavalmentajapolku.

Molemmissa poluissa on 1 ja 2 tason kokonaisuudet, jotka koostuvat pienemmistä moduuleista. Tämän jälkeen suoritetaan 3-taso eli Pesäpallon Lajivalmentajatutkinto (PLVT). Valmentajan koulutuspolut suunnitellaan yhdessä seuran juniori- tai valmennuspäällikön tai näiden puuttuessa seurakehittäjän kanssa. Koulutuskalenteri täydentyy ilmoittautumisjärjestelmään sitä mukaa, kun seurat ja seurakehittäjät sopivat koulutuksia.

Vanhat tutkinnot siirtyvät uuteen järjestelmään eli JPVT-tutkinnolla katsotaan suorittaneeksi 1-tason koulutuskokonaisuuden ja NPVT-tutkinnolla 2-tason koulutuskokonaisuuden juniorivalmentajapolusta. Pelinjohtajalisenssit ovat voimassa niiden määritettyjen aikojen mukaisesti. Tämän jälkeen siirrytään uuteen järjestelmään.

Järjestelmä ei varmasti ole valmis ensimmäisestä päivästä lähtien ja sen yksi hyvä ominaisuus on kehittymisen vaatima joustavuus. Otan mielelläni ajatuksia, palautetta ja kehitysehdotuksia vastaan.

Aiheesta lisää

Lisätietoa uudesta koulutusjärjestelmästä

Juha Antikainen
Koulutusvastaava
juha.antikainen(ät)varala.fi
040 535 0337