Tamperelainen Manse PP saa jalkeille nimekkään joukkueen ensi kauden miesten Ykköspesikseen. Seinäjoen JymyJusseissa Superpesistä viime vuosina pelanneet Ville Hotakainen ja Severi Piispanen rustasivat nimensä sopimuspapereihin. Kokenut Jarkko Paloniemi vahvisti uransa jatkon Manse PP:n paidassa.
Joukkueen runko pysyy pitkälle samana. Päättyneen kauden pelaajistosta jatkosopimuksen ovat allekirjoittaneet Joni Aalto, Juho Ammesmäki, Atte Hakala, Mika Ilkko, Jussi-Pekka Maunuksela, Topi Moisio, Juho Peltoniemi, Saku Suurnäkki ja Jukka Tuomisto. Kokonaan uusia kasvoja ovat Hotakaisen lisäksi Timo Torppa Ylivieskan Kuulasta sekä tuore A-poikien Suomen mestari Juho Haapala Kiteen Pallo -90:stä, Lauri Mäkinen Manse PP:n maakuntasarjajoukkueesta ja juniorilupaus, Ruoveden Pirkkojen kasvatti Konsta Lehtola.
Seuran puheenjohtaja Juha ”Upi” Antikainen iloitsee jatkuvuudesta joukkueessa ja odottaa tulevina vuosina paljon myös oman junioritoiminnan hedelmiä.
– On tosi tärkeää, että tekemisessä on selvä jatkuvuus. Sen takia oman rungon säilyminen on ehdoton edellytys. Toinen tärkeä asia on, että meidän oma pelaajapolku rupeaa pikku hiljaa nostamaan junioreita myös miesten edustusjoukkueen rinkiin.
Vimpelin Vedon paidassa kaksi hopeista SM-mitalia voittanut Hotakainen muuttaa myös työn perässä Tampereelle. Iceheartsin palveluksessa Hotakainen saa työkavereikseen pesäpallosta tutut Eetu Karhulahden ja Riku Kauppisen. Joukkueen osalta sarjanousu Superpesikseen motivoi tavoitteena.
– Olen seurannut jo monta vuotta meininkiä Mansessa ja olen miettinyt, että jos täällä tapahtuisi nousu Superpesikseen, tulisin pelaamaan heti, jos kysyttäisi. Nousua ei ole vielä tullut, mutta näin, että tässä kohtaa on minun paikka tulla tänne. Jos pesäpallossa haluaa jotain kokea, niin toinen on Suomen mestaruus ja toinen on Superiin nousu, Hotakainen heittää.
Henkilökohtaisesti Seinäjoen Maila-Jussien kasvatti on valmis antamaan kaikkensa joukkueelleen.
– Olen luonteeltani johtaja. Otan mieluusti niin paljon vastuuta kuin pystyn kantamaan, Hotakainen sanoo.
Manse PP:n organisaatio ja taustat saavat kehuja useilta pelaajilta. Jarkko Paloniemi kiteyttää innostavan yhteisön merkityksen pelaajalle.
– Seurassamme on taustoilla eri tehtävissä joukko erittäin hienoja ihmisiä ja on etuoikeutettua saada olla pelaajana mukana tässä yhteisössä. Mansen lisäksi en enää edes mieti muita vaihtoehtoja – mutta eipä toisaalta ole ollut tarvettakaan.
Puheenjohtaja Antikaisen mukaan neuvottelut jatkuvat vielä 2-3 pelaajan osalta. Manse PP ei ole myöskään tiedottanut ensi kauden pelinjohtajastaan.
Aiheesta lisää