Kaikkien aikojen mitalitilaston kärkinimi, viisinkertainen kärkilyöntitilaston voittaja ja kahdesti vuoden pesäpalloilijana palkittu Jani Komulainen siirtyy Sotkamon Jymyn pelinjohtajaksi vuoden sopimuksella. Joukkue saa sisäpeliinsä lisää tulivoimaa, kun Kajaanin Pallokerhon kasvatti Lauri Rönkkö palaa Imaltralta takaisin Kainuuseen ja oululaislähtöinen Antti Korhonen ottaa vastaan uuden haasteen urallaan. Molemmat pelaajasopimukset ovat peräti kolmivuotisia.
Rönkkö nousi päättyneellä kaudella yhdeksi sarjan vaarallisimmista kotiuttajista takomalla tilastossa viidenneksi oikeuttavat tehot 4+85 lyötyä.
– Kolme vuotta Imatralla kasvatti ja kehitti. Nyt oli oivallinen hetki palata sinne, mistä on tullutkin, Rönkkö tuumaa.
Vasemmalta sivaltava Antti Korhonen, 24, on huippupelaaja niin etukentällä kuin mailan varressa. Sotkamon Jymyn urheilutoimenjohtaja Mikko Kuosmanen tykittää suoraa puhetta, kun Korhosen mahdollisuuksia mietitään.
– Odotan Antilta erittäin kovaa panosta niin sisä- kuin ulkopelissä ja uskon hänen taistelevan tämän kolmen vuoden aikana tosissaan vuoden pelaajan tittelistä, Kuosmanen sanoo.
– Jymy tarjosi minulle erittäin hienon mahdollisuuden pelaajana. Siitä on otettava nyt kaikki hyöty irti, Korhonen itse kiittelee.
Kolmas tuore pelaajasopimus kiinnittää Siilinjärven Pesiksen Matias Litmasen, 18, ensi kaudeksi Sotkamon Jymyn paitaan. Todellinen tulevaisuuden lupaus pelasi päättyneen kauden Ykköspesistä, suomensarjaa ja B-poikien SM-sarjaa Kuopiossa sekä poikien Superpesistä Jyväskylässä.
Sotkamon Jymy on voittanut 2000-luvulla joka kausi SM-mitalin. Nyt takana on vuoristoratamainen kesä, joka jatkui kuitenkin pitkälle syksyyn saakka ja toi seuralle SM-hopeaa. Kesken kauden jokeripaitaan hälytetty Komulainen ottaa jatkossa haasteen vastaan viuhkan varressa ja lähtee innostunein mielin jatkamaan menestysputkea.
– Jo pelaajauran loppupuolella vahvistui ajatus, että pelinjohtaminen voisi olla luonteva jatkumo minulle lajin parissa.
– Kesän pelejä seuratessa nälkä ikään kuin kasvoi syödessä tätä pestiä kohtaan.
Kuosmanen vahvistaa, että Komulaisen osalta mennään nyt suunnitelmien mukaisesti eteenpäin.
– Jani oli pitkän aikajänteen valinta. Suunnitelmat tehtiin jo viime syksynä ja nyt hän on saanut vuoden valmistautua tulevaan tehtävään.
Sotkamon Jymyn sopimustilanne 2.10.
Roope Haapsalo (2018)
Saku Hakkarainen (2018)
Kalle-Tapio Huusko (2019)
Jere Kemppainen (2018)
Antti Kiiskinen (2018)
Toni Kohonen (2018)
Antti Korhonen (2020)
Jussi Korhonen (2018)
Niko Korhonen (2019)
Roope Korhonen (2018)
Topi Korhonen (2018)
Matias Litmanen (2018)
Riku Niemi (2018)
Niilo Piiponniemi (2019)
Lauri Rönkkö (2020)
Markus Tuikka (2019)
Jere Vikström (2019)
Aiheesta lisää