Valitse sivu

Jussi ”Nalle” Viljanen on jyväskyläläisen Kirittärien pelinjohtaja kaudella 2018. Samalla seura tiedotti kahdeksasta pelaajasopimuksesta, joiden joukossa ovat vuoden pesäpalloilija 2016 Emma Nieminen sekä kolminkertainen etenijäkuningatar ja kärkilyöntitilaston voittaja Virpi Hukka.

Viljanen debytoi naisten Superpesiksessä Jyväskylän Kirin pelinjohtajana 1993 ja juhli ensimmäistä mestaruuttaan 1996. Kolminkertaisen vuoden pelinjohtajan ansioluettelossa on kuusi mestaruutta kolmelta eri vuosikymmeneltä. Viimeisin niistä on vuoden takaa, kun Kirittäret palasi kultakantaan kukistettuaan Lapuan Virkiän loppuottelussa.

– Valmentaminen ja pelinjohtaminen on minulle kuin huumetta. Palo pesäpalloa ja pelinjohtamista kohtaan ei ole sammunut vuoden aikana, Viljanen sanoo.

Jyväskyläläisten joukkueiden mitaliputki päättyi tänä syksynä, kun Kempeleen Kiri pudotti Kirittäret jatkosta puolivälierissä.

– Pelit loppuivat tällä kaudella Kirittärille epätyypillisesti jo elokuussa, joten käytämme nyt tämän ajan hyödyksi tutustumalla uusien pelaajien kanssa. Työnteko kesää 2018 ajatellen alkaa nyt. Kesällä pelityylin pitää olla tuttu kaikille, Viljanen kertoo varhaisesta kauden aloituksesta.

Vuoden jatkosopimuksiin nimensä rustasivat Hukan ja Niemisen lisäksi Camilla Kirsilä, Mari Mantsinen, Emma Sallinen, Saana Sumén, Iina Valkeejärvi sekä Jessi Vatanen.

Kirittäret pyrkii saamaan tulevan kauden joukkueensa kokonaisuudessaan kasaan parin viikon sisällä. Seurajohtaja Petri Kaijansinkon mukaan ensi talven harjoitusrinkiin nostetaan 3-4 seuran omaa junioria.

Aiheesta lisää

Tiedote aiheesta Kirittärien sivuilla