Valitse sivu

Kajaanin Pallokerho ei jatka naisten Superpesiksessä ensi kaudella. Seuran johtokunta on tehnyt päätöksen luopua Superpesiksen sarjapaikasta ja anoa sarjapaikkaa Ykköspesiksestä, seura tiedottaa.

Luopumisen taustalla ovat pelaajasopimusten ja omien kasvattien vähyys joukkueessa sekä auki jäänyt pelinjohtajakysymys.

– Sarjasta luopumisen syynä on superpesistasoisten pelaajien vähyys, etenkin omien kasvattien puuttuminen edustusjoukkueesta. Luopumispäätökseen vaikutti myös se, ettei joukkueelle löytynyt superpesistason pelinjohtajaa parin kuukauden etsimisestä huolimatta. Joukkuetta kolme vuotta valmentanut ja Ykkösestä Superpesikseen johtanut Saku Komulainen ei ollut enää valmis jatkamaan tehtävässä. Sen sijaan taloudellisesti seuralla olisi ollut valmius jatkaa pääsarjassa, seura kertoo tiedotteessaan.

Kajaanin Pallokerho aikoo suunnata katseet vahvasti kasvattajaseuratyöhön.

– Luopumisesta huolimatta nais- ja tyttötoiminta jatkuu Kajaanissa entisessä laajuudessa. Seuralla oli päättyneellä kaudella joukkueet Superpesiksen lisäksi naisten suomensarjassa sekä B19-, C16-, D14-, E12- ja F10-tyttöjen ikäluokissa, C-tyttöjä jopa kaksi joukkueellista. Pelaajapolun jatkamiseksi ja omien juniorien kehittämiseksi KPK selvittää, onko sillä jo ensi kesäksi mahdollisuus saada joukkue valtakunnalliseen Ykköspesikseen ja jatkaa toisella naisjoukkueella suomensarjassa, seurasta todetaan.

Kajaanin Pallokerhon seurahistorian ensimmäinen pääsarjataival jää kahden kauden mittaiseksi. Kaudella 2016  sijoitus oli yhdeksäs ja kaudella 2017 kymmenes.