Valitse sivu

Sotkamosta kuultiin perjantai-iltana hätkähdyttänyt ilmoitus. Vuodesta 2005 Sotkamon Jymyä edustanut Kosti Rautiainen ja vuodesta 2007 lähtien seuran värejä kantanut Immo Rautiainen jäävät pesäpallosta sivuun omien sanojensa mukaan ”määrittelemättömäksi ajaksi”.

Identtiset kaksoset debytoivat Superpesiksessä molemmat kaudella 2005, mutta pelasivat eri joukkueissa. Sotkamon Kosti ja Kiteen Pallo -90:n Immo eivät kuitenkaan olleet yhtä aikaa kokoonpanossa joukkueiden keskinäisissä otteluissa.

Immo juhli ensimmäistä mestaruuttaan Kiteellä heti 2005, Kosti sai vuoronsa vuotta myöhemmin. 11 kauden yhteiseltä taipaleelta Sotkamossa mitalisaldo on kuusi SM-kultaa, neljä -hopeaa ja yksi -pronssi.

– Vaikka päätös pelaamattomuudesta on iso, tuntuu se tähän tilanteeseen täysin oikealta. Ainakin tältä erää ura Sotkamon Jymyssä päättyy, Immo Rautiainen toteaa.

Ura ei jatku ensi kaudella muissakaan joukkueissa.

– Edelliset kymmenen vuotta olen elänyt paljon pesäpallon ehdoilla ja nyt tuntuu luontevalta antaa enemmän tilaa muillekin asioille. Rikkinäisyyden kehällä taiteilu on vaativaa ja pelaaminen sillä tasolla, millä haluaisi, tuntuu samalla tavalla jatkamalla vaikealta, Kosti Rautiainen pohtii.

Urheilutoimenjohtaja Mikko Kuosmanen on luonnollisesti harmissaan, mutta ymmärtää veljesten tekemän päätöksen täysin.

– Molemmilla kavereilla on ollut todella paljon loukkaantumisia viimeisten vuosien aikana ja kun molemmat haluavat antaa aina itsestään satasella kaiken irti, niin arvelinkin, että näin tässä saattaa käydä. Se on luonnollista.

Veljessarjan kolmas Aleksi jatkaa uraansa Joensuun Mailassa ensi kaudella. Pikkusisko Heta on pelannut neljä edellistä kautta Kempeleen Kirin superpesisjoukkueessa.

Aiheesta lisää

Sotkamon Jymy: Immo ja Kosti tauolle pelikentiltä

Immon ja Kostin tarina