Valitse sivu

Espoon Pesiksen järjestämä kehitysvammaisten pesäpallotapahtuma sai aikaan valtaisan suosion ja innostuksen. Mukana oli jopa 60 osallistujaa Riilahden ja Kuninkaantien toimintakeskuksista. Ohjelmassa oli pesäpalloon tutustumista ja pelaamista Mailapuiston kentällä Espoonlahdessa.

– Tuossa vieressä jäähallilla on hommissa eläkeläinen ”Lefa”, joka käy myös toimintakeskuksissa aika ajoin. Häneltä idea lähti, kertoo Espoon Pesiksen puheenjohtaja Emmi Eteläsalo-Holmberg.

Seurassa uuteen avaukseen suhtauduttiin heti ennakkoluulottomasti.

– Mietimme, että miksipä ei. Pesäpallo sopii varmasti hyvin myös erityisryhmille. Meillä on kotikenttä sellainen, johon tällaisen tapahtuman pystyy rakentamaan. Kannustan muitakin seuroja järjestämään vastaavantyyppistä toimintaa, jos siihen tarjoutuu tilaisuus, Eteläsalo-Holmberg sanoo.

Osallistujien ikähaarukka vaihteli 20-vuotiaista 60-vuotiaisiin. Siitä huolimatta kaikki löysivät oman paikkansa tapahtumasta.

– Päivästä tuli todella onnistunut. Pelit sujuivat hienosti, pelaajia kannustettiin, eväitä syötiin ja tapahtumasta rakentui yhteisöllinen. Lopuksi kiiteltiin, halattiin ja iloittiin toistenkin puolesta. Hekin, jotka eivät pystyneet täysipainoisesti osallistumaan tai esimerkiksi juoksemaan, pääsivät mukaan, saivat onnistumisia ja kokivat olevansa osa tapahtumaa, Eteläsalo-Holmberg kiittelee.

– Ohjaajat miettivät aluksi, olisiko pitänyt käyttää pehmomailoja, mutta halusimme pelata oikeaa pesäpalloa tenavapalloilla. Kehitysvammaisillekin pitää luoda uskoa siihen, että he pystyvät pelaamaan. Hyvin he pärjäsivät, ei mitään ongelmaa, Eteläsalo-Holmberg lisää.

Pesäpalloliiton seurakehittäjä Joose Kemppainen kiittelee Espoon Pesistä laadukkaista järjestelyistä.

– Tapahtuma järjestettiin valtavan hienosti, paljon iloa näkyi kentällä. Pesäpallo on loistava peli myös erityisryhmille.

Toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi luo jo katseita tulevaisuuteen ja muistuttaa erityisryhmien huomioimisen tärkeydestä.

– Kaikilla liikuntajärjestöillä on suuri haaste saada erityisesti lapset ja nuoret liikkumaan. Samalla pitää kuitenkin muistaa erityisryhmät. Pesäpallo kuuluu kaikille, kuten kaikki muukin liikunta. Kenellä tahansa on oikeus harrastaa pesäpalloa ja tulla toimintaan mukaan. Esimerkiksi pyörätuolipesäpallo saattaa hyvin olla yksi tulevaisuuden toimintamuodoista, Ojaniemi sanoo.

– Tasa-arvo kaikilla tasoilla on pesäpalloyhteisöä jo nykyisellään vahvasti ohjaava arvo. Samaan pyrimme jatkossakin ja sitä meiltä myös edellytetään valtiovallan taholta, Ojaniemi päättää.

Aiheesta lisää

Lisätietoa Espoon Pesiksen toiminnasta