Valitse sivu

Lähes uskomatonta draamaa tarjoiltiin katsojille Haapajärven Ronkaalassa sekä Ruutu Urheilun tv-lähetyksen parissa sunnuntaina. Uusintaottelua suoraa putoamista vastaan pelattiin peräti 3 tuntia ja 38 minuuttia ennen kuin Kankaanpään Mailan jalkavaivainen Jukka Lankinen iski ratkaisun kotiutuskilpailun jatkopareilla. Kempeleen Kirin kohtalona oli kokea kovia. Kahden vuoden visiitti miesten Superpesikseen päättyi karmaisevalla tavalla.

Avausjaksolla Kempele nousi 0-2-tappioasemasta voittoon kokeneen Jarmo Viittasen kahdella kotiutuksella. Tauon jälkeen kuskin paikka vaihtui, kun Ville-Veikko Olli ja Sami Joukainen vapauttivat Kankaanpään peliä. Onni Määttä aloitti vielä läpilyönnillään takaa-ajon, joka kuitenkin hyytyi neljännen aloittavalla. Jukka Lankinen johdatti Kankaanpään jaksovoittoon lukemin 3-9.

Supervuorossa Kankaanpää sai mahdollisuutensa, mutta paloton etutilanne vaihtui kahteen lukkari Jani Lassilan nappaamaan paloon kakkospesältä. Edes kolmostilanteita ei nähty, joten ratkaisu siirtyi kotiutuskilpailuun.

Kempeleen Ossi Meriläinen onnistui kahdesti. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun jatkopareilla ensin Joukainen puhkaisi sauman ja viimeisenä lyöjänä Lankinen kotiutti kolmospuolen lyönnillään niukasti Valtteri Kleemolan.

– Kova matsi. Voitat siinä, se on pääasia. Kaikki draaman ainekset oli, huikea fiilis, Lankinen totesi Ruutu Urheilun lähetyksessä.

– Aika pohjalla käytiin ja eka jakso hävittiin. Olemme osoittaneet olevamme aika kova joukkue. Tultiin pohjamudista ensinnäkin tähän peliin ja sitten käännetään tämä vielä. Ei voi olla kuin ylpeä tästä porukasta, Lankinen kiitteli.

Kankaanpään Maila jatkaa 1-2 (3-2, 3-9, 0-0, 2-3) -voitolla superpesiskarsintaan, jossa vastaan asettuu Siilinjärven Pesis.

Aiheesta lisää

Ruutu Urheilu: Kempeleen Kiri vs. Kankaanpään Maila

Ratkaisu syntyi 3 tunnin ja 38 minuutin jälkeen

Tunnelmia Kankaanpään Mailan Facebook-sivulla