Valitse sivu

Naisten Superpesiksessä pelaavan Pesä Ysien pelinjohtaja kausina 2018 ja 2019 on Juho Kaikko. Sopimus sisältää lisäksi option kaudesta 2020.

Kaikko, 24, on Kouvolassa pesisoppinsa saanut valmentaja, joka on vaikuttanut niin Kouvolan Pallonlyöjien kuin Joensuun Mailan organisaatioissa. Yseihin Kaikko siirtyy Joensuun Mailan junioripuolelta, jossa hän ehti vaikuttaa kolme vuotta.

Pesä Ysit tuli vähän yllättäen kuvioihin. En osannut odottaa puhelua, mutta he tarjosivat kiinnostavan kokonaispaketin ja päätin siihen tarttua, Kaikko kertoo.

– Viimeiset viikot olen katsonut paljon Ysien pelivideoita töiden ohella. Niillä on näkynyt sellainen iloinen peli-ilme ja vaikka otteet ovat hieman ailahdelleet, niin parempaan suuntaan peli on mennyt.

Kaikon oma pelaajaura loppui varhain loukkaantumisten vuoksi ja tästä syystä hän on ollut mukana pesisvalmennuksessa jo lähemmäs 10 vuotta. Pesisfilosofiaansa hän kuvailee etenkin fyysisten vaatimusten kautta.

Pesäpallo menee siihen suuntaan, että nopeutta ja fysiikkaa vaaditaan koko ajan enemmän. Tämä on nopeiden fyysisten pelaajien laji tällä hetkellä.

– Minä tuon Pesä Yseihin nuorta intoa ja tuoretta erilaista näkökulmaa niin itse pelin pelaamiseen kuin talvi- ja kesäharjoitteluun.

Pesä Ysien pelaajakoordinaattorin roolissa joukkuetta kasaava Jukka-Pekka Leskinen kertoo, että Kaikko oli keskustelujen jälkeen Yseille ykkösvaihtoehto.

– Hän on eteenpäin pyrkivä ja pesäpallon eteen paljon töitä tekevä lahjakas pelinjohtaja. Meillä oli 7-8 vaihtoehtoa, joiden kanssa keskusteltiin, mutta Juho oli ylivoimaisesti paras vaihtoehto meille. Onneksi saimme hänet.

– Hänellä on ollut ammatillisesti hyvä ympäristö oppia niin Kouvolassa kuin Joensuussa. Molemmissa on ollut huippuvalmentajia, joiden tukemana kehittyminen on ollut mahdollista, Leskinen kertoo taustatöistä.

Pesä Ysien pelinjohtajana toista kauttaan toimiva Ville Lantta jatkaa tämän kesän jälkeen toiminnanjohtajana, kuten tähänkin asti. Leskisen mukaan pelinjohtajavaihdos oli yhdessä suunniteltu kuvio, jolla Lantalle vapautetaan enemmän aikaa muuhun seuratyöhön.

– Suunnitelma oli antaa hänelle enemmän happea muuhun tekemiseen tämän kauden jälkeen. Kuten kaikki tiedämme, Lantalla on kädet täynnä töitä, eikä yksi ihminen loputtomiin voi kaikkeen venyä. Nämä ratkaisut ovat tärkeimpiä siirtoja nyt kun aloitamme kolmen vuoden projektin.

Osana projektia kakkospelinjohtaja Sampo Niemisellä on aiemmin tehty kaksi seuraavaa kautta kattava sopimus. Pelaajistossa Kaikon tapaan 2+1 -mallisen sopimuksen aiemmin kesällä solmivat Susanna Alava ja Marianna Roiha. Muilta osin joukkueen rakentaminen on vielä kesken.

– Semmoinen ajatus meillä on, että talveksi kerätään kohtuullisen iso rinki ja joitakin pelaajia voi tulla tryout-tyyppisellä sopimuksella näytille. Sellaisen mallin haluamme luoda, että saadaan niin harjoituksiin kuin peleihin kunnon kilpailutilanne, joka kehittää pelaajia. Kaiken kaikkiaan näen, että ensi kesänä ydinryhmä tulee olemaan 14-15 pelaajaa, mutta harjoituskauteen lähdetään isommalla ringillä.

Juho Kaikko esittäytyy Youtube-videolla

Pelaajasopimukset (suluissa sopimuksen kesto)

Marianna Roiha (2019+1)
Susanna Alava (2019+1)

Valmentajasopimukset

Juho Kaikko (2019+1)
Sampo Nieminen (2019)

Lisätiedot:

Juho Kaikko
040 967 8882

Jukka-Pekka Leskinen
050 347 4325