Valitse sivu

Joensuun Maila voitti seurahistoriansa ensimmäisen kerran miesten Superpesiksen runkosarjan. Se on kuitenkin mennyttä ja vain nykyhetki ratkaisee, kun välieräsarjassa asettuu vastaan 2000-luvun jokaisella kaudella SM-mitalin ottanut Sotkamon Jymy.

Joensuun vaihtoehdot ovat kärjistetysti lähes taivas ja helvetti. Seurahistorian ensimmäisen miesten SM-mitalin 2013 jälkeen joukkue on pysynyt mitalikannassa, mutta tuloksena on aina ollut pronssia. Viidennen kerran peräkkäin himmein mitali tuskin tyydyttää varsinkaan Suomen mestaria 2008 Tuomas Jussilaa, jonka kaudet ovat päättyneet pronssille 2011 lähtien. Välieräsarjan voittoon Joensuu ei ole aiemmin pystynyt, joten loppuottelupaikka olisi jälleen uusi virstanpylväs seuran historiassa.

Välierävastustaja Sotkamon Jymy on jäänyt kaudesta 1990 lähtien vain kahdesti ilman SM-mitalia ja voittanut tuona aikana 17 mestaruutta 27 mahdollisesta. Hurja menestysputki on pala suomalaista urheiluhistoriaa. Jälleen kerran Sotkamo pelaa välierissä, joista se on päässyt eteenpäin voittajana 22 kertaa 26:sta. Puolivälierissä joukkue sai kuitenkin tehdä täyden päivätyön ennakkoluulottomasti esiintyneen Seinäjoen JymyJussien kanssa ja pelinjohtaja Mikko Kuosmaselta irtosi yllättäviäkin kommentteja häviämisen pelosta.

Hallitsevan mestarin Vimpelin Vedon leirissä viime vuosi säilyy muistoissa ikuisesti. ”Matka ennen päämäärää” päätyi tv-dokumentiksi asti, kun joukkue nousi kolmannen loppuottelun pohjakosketuksesta viidennen finaalin voittajaksi ja mestariksi. Pitkälti samalla laajalla materiaalilla Vimpeli lähtee puolustamaan mestaruuttaan. Kauden 2009 pronssimitaleiden jälkeen joukkue on edennyt seitsemän kertaa peräjälkeen välieristä loppuotteluun.

Välierävastustajalle Kouvolan Pallonlyöjille kauden päättäminen mitaliottelun voittoon ei ole ollut helppoa 2000-luvulla. Joukkue vei hopeaa 2009-2010 sekä sijoittui neljänneksi 2008, 2011 ja 2016. Joko kurssi muuttuu? Seuran yleisöennätys kirjailtiin kauden 2010 finaaleissa, kun kolmatta loppuottelua seurasi 5648 katsojaa. Muutenkin kova kotijoukkue KPL saa vahvan tuen kotiyleisöltään – edetä vaikka päätyyn asti.

Miesten Superpesiksen välierät pelataan vuoropäivinä. Joensuu ja Sotkamo aloittavat tiistaina, Vimpeli ja Kouvola keskiviikkona. Ruutu Urheilu näyttää kaikki ottelut suorina lähetyksinä.

Aiheesta lisää

Miesten Superpesiksen välierien otteluaikataulu

Naisten välierät jo täydessä käynnissä