Valitse sivu

Myönnä pois, olit väärässä. Niin moni uskoi miesten Ykköspesiksen runkosarjan voiton ratkenneen, kun Siilinjärven Pesis pelasi kesäkuun loppuun saakka tappioitta. Viime kierroksilla joukkueen peli on kuitenkin sakannut ja Haminan Palloilijat noussut jo kolmen pisteen päähän hengittämään niskaan.

Pelillisesti Siilinjärvi osoitti kevätkierroksella pystyvänsä kaatamaan minkä tahansa joukkueen sarjassa. Hommat etenivät hyvässä myötäisessä, kun joukkue liiteli voitosta voittoon. Siilinjärvi ei suostunut häviämään. Ylivieskassa voitto irtosi supervuorossa, samoin kotona Haminaa vastaan. Paikallisottelussa Puijon Pesistä vastaan tarvittiin jo kotiutuskilpailu.

Henkistä kapasiteettia ei oltu mitattu ennen kuin ensimmäinen tappio osui kohdalle. Haminan Vallikentällä kotijoukkue mellasti avausjaksolla ja iski peräti 15 juoksua. Jyväskylän Hippoksella Kiri jätti puolestaan Siilinjärven pisteittä. Tänään lauantaina Mantulla vieraili tamperelainen Manse PP, joka käänsi ottelun voitokseen tappiollisen avausjakson jälkeen supervuorossa.

Pelinjohtaja Tuomas Nissinen ei ole peloissaan tilanteesta, mutta odottaa pistepussiin lisäystä sunnuntaina. Siilinjärvi vie Varkauteen kotiottelunsa, josta kelpaa vain voitto Ulvilan Pesä-Veikkojen kustannuksella.

– Ei tässä pelkoa ole. Kaudet ovat erilaisia, joukkue vaihtuu. Jossain vaiheessa tulee pieni notkahdus ja meillä se on tällä hetkellä. Sunnuntaina on edessä rento pakkovoitto Ulvilaa vastaan.

Haminassa on edessä upea huipennus sarjakaudelle. Valtakunnallinen Naperoleiri saapuu ympyräkaupunkiin 30.7.-3.8. ja naisten suomensarjajoukkue kärkkyy kohti ykköspesiskarsintaa. Miesten Ykköspesiksessä jännitetään sarjatilanteen kehittymistä silmä tarkkana, sillä runkosarjan voittaja nousee suoraan Superpesikseen kaudelle 2018. Hamina jatkaa viiden ottelun voittoputkessa kohti keskiviikkoa, jolloin Vallikentällä vierailee Ylivieskan Kuula.

– Itä-Länsi-tauko tuli hyvään paikkaan ja funtsittiin asioita joukkueen kanssa. Uskon, että käyrä on ylöspäin syksyä kohden, niin kuin tietysti pitää ollakin, pelinjohtaja Petri Pulliainen totesi.

Iskuetäisyydellä on myös Pöytyän Urheilijat, joka on poiminut 15 ottelusta 29 pistettä. Kolmen pisteen sisällä seuraavat Manse PP Tampereelta (16/28), Puijon Pesis Kuopiosta (17/28) ja Jyväskylän Kiri (16/26).  2.-5. sijoittuneet etenevät ylempiin pudotuspeleihin.

Kuuden kärjen loppuohjelma miesten Ykköspesiksessä

Siilinjärven Pesis: Ulvila (k), Muhos (k), Ylivieska (k), Kuopio (v), Lohi (k), Pöytyä (v), Tampere (v)

Haminan Palloilijat: Ylivieska (k), Muhos (k), Lohi (v), Ulvila (v), Kuopio (k), Tampere (k), Vähäkyrö (v)

Pöytyän Urheilijat: Kiri (k), Vähäkyrö (k), Tampere (v), Ulvila (v), Muhos (v), Ylivieska (v), Siilinjärvi (k), Lohi (k), Kuopio (v)

Manse PP, Tampere: Ulvila (k), Muhos (k), Pöytyä (k), Lievestuore (v), Kiri (k), Kuopio (v), Hamina (v), Siilinjärvi (k)

Puijon Pesis, Kuopio: Kiri (k), Lievestuore (v), Siilinjärvi (k), Hamina (v), Tampere (k), Ulvila (v), Pöytyä (k)

Jyväskylän Kiri: Pöytyä (v), Kuopio (v), Lohi (k), Vähäkyrö (k), Tampere (v), Lievestuore (k), Ylivieska (k), Muhos (v)

Aiheesta lisää

Siilinjärvi-Ulvila Varkaudessa

Haminan Palloilijoiden vahva vire jatkuu

Puijon Pesis iloitteli juoksuilla lauantain kotiottelussaan

Pöytyän haasteena Kiri sunnuntaina

Manse PP: ”Lohi tarttui Keisarien haaviin”

Miesten Ykköspesiksen sarjataulukko, tulokset ja tilastot