Miesten 83. Itä-Länsi-ottelu Imatralla piirtyi isosti pesäpallohistorian kirjoihin. Kautta aikain nuorimpana miesten arvo-otteluun valittu Vimpelin Vedon Perttu Ruuska, 16, nosti joukkueensa taisteluun kahdella lyödyllä juoksulla toisella jaksolla. Kentän vanhin Toni Kohonen pelasi puolestaan jälleen suvereenilla tasolla ja vei parhaan pelaajan pystin.
Jo ottelun alku tarjosi sykähdyttäviä hetkiä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti tervehdyksensä ja muistutti ”tämän ottelun aina olleen suurta juhlaa”. Avausheitosta vastasi sotaveteraani Veli Merentie, jota kiittivät 21. Itä-Lännen Toni Kohonen ja 14 Itä-Lännen Sami Partanen.
Itse ottelussa nähtiin huikeita ulkopelisuorituksia. Idän etukentällä erityisesti Partanen ja Iiro Kuosa olivat elementissään. Lännen ulkokenttä pelasi yhtä timanttisesti kakkosena palkitun Severi Lassilan johdolla.
Avausjakson ratkaisua saatiin odottaa viimeiseen vuoroon saakka. 10. Itä-Läntensä kunniaksi Roope Korhonen iski hirmuisen niitin kolmosluukkuun ja tuuletti jaksovoittoa Jere Vikströmin kirmatessa kotipesään.
Tauon jälkeen Itä asettui vahvemmin kuskin paikalle, kun ykköspalkittu Partanen löi avausjuoksun vastustamattomalla kakkospuolen välilyönnillä. Lännen vastaus kirjattiin isolla historian kirjoihin. Perttu Ruuska huudatti yli 5000 katsojaa kierteisellä näpillä ykkösrajaan ja löi nuorimpana pelaajana kautta aikain juoksun miesten arvo-ottelussa.
– Se jäi vähän harmittamaan, kun Kohonen ei hakenutkaan tuota näppiä, enkä siihen itsekään sitten ehtinyt, Idän Partanen totesi.
Lisää oli luvassa. Ruuska pamautti jakson voittojuoksun kolmospesän päältä ja siirsi ratkaisun supervuoroon. Ottelun voittoon eväät eivät kuitenkaan riittäneet. Länsi sai mahdollisuutensa supervuorossa, mutta etenijä ei irronnut kolmoselta Jukka-Pekka Vainionpään vastustamattomalla lyönnillä.
– Harmittaa Jukka-Pekka Vainionpään puolesta. Siinä olisi ollut voittojuoksun paikka, pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki sanoi.
Itä sai kaikki avaimet käsiinsä, kun Länsi jäi juoksuitta kotiutuskilpailun aloittavalla. Kohonen tylsytti ensin parhaan terän Lännen lyöjistä ja iski lopulta ottelun ratkaisun kolmosjatkeelta. Pelinjohtaja Eero Pitkänen palasi viuhkassa miesten arvo-ottelun voittajaksi 11 vuoden tauon jälkeen.
– Meillä oli erittäin hyvä joukkue. Mukava päivä oli tänään joukkueen kanssa ja hieno tapahtuma, Pitkänen kiitteli.
Aurinkoisella Ukonniemen stadionilla miesten Itä-Länsi-ottelua seurasi 5029 silmäparia. Itä palasi voittokantaan kuuden välivuoden jälkeen ja siirtyi edelle kautta aikain voittoja laskettaessa 37-36 (tasapelejä 10).
Miesten 83. Itä-Länsi 2-1 (1-0, 1-2, 0-0, 1-0)
Itä: Jere Vikström 0/1, Niko Korhonen 0/1, Sami Partanen 1/0, Roope Korhonen 1/0.
Palkitut: I Sami Partanen, II Niko Korhonen, Kentän paras Toni Kohonen.
Länsi: Henri Puputti 0/1, Perttu Ruuska 2/0, Juha Puhtimäki 0/1.
Palkitut: I Perttu Ruuska, II Severi Lassila.
Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen
Yleisöä: 5029
Aiheesta lisää
Ruutu Urheilu: Itä ja Länsi tarjosivat jännitystä pitkän kaavan kautta