Hyvinkään Tahko saa kotikentälleen Pihkalaan vieraaksi Oulun Lippo Pesiksen perjantai-illan superpesisotteluun. Paikan päällä on pesäpalloilijoille suunnatun ravikimpan lämminveriruuna Carleman (”Kalle”) valmentajansa Emma Väreen kanssa. Tule koko perheen voimin jännittämään ottelua, ottamaan kuvia ja vaikka rapsuttelemaan Kallea.
Pesiskimppa on jaettu 400 osuuteen, joiden hinta on á 300 euroa. Carlemanin lisäksi kimpalle juoksee suomenhevonen Kevinin Tähti. Kuka tahansa kiinnostunut pääsee mukaan ilmoittautumalla osoitteeseen pesiskimppa(ät)gmail.com.
Kimpan kummipelaajat ovat vastakkain kentällä. Hyvinkään Tahkon Juha Puhtimäki on ollut arvokkain pelaaja joukkueelleen alkukaudesta, pyörittänyt peliä lautasella ja noussut kärkilyöntitilaston ykköspaikalle. Uransa kaikkien aikojen nuorimpana pelaajana miesten Superpesiksessä kaudella 1999 aloittanut Oulun Lippo Pesiksen Marko Pelkonen palaa entiselle kotikentälleen. Pelkonen on ollut alkukaudesta joukkueensa tehokkain kotiuttaja ja iski kautta aikain 500. lyödyn juoksunsa pääsarjassa kesäkuun puolivälissä.
Hyvinkään Tahkon edellisestä mestaruudesta tulee tällä kaudella kuluneeksi kymmenen vuotta. Perjantain superpesisottelussa ovat kunniavieraina mestarijoukkueen pelaajat seuraamassa nuoren nykyjoukkueen edesottamuksia sekä fiilistelemässä ja juhlimassa ikimuistoista kautta 2007.
Ruutu Urheilu näyttää Hyvinkään Tahkon ja Oulun Lippo Pesiksen kohtaamisen suorana lähetyksenä. Jaossa on tärkeät sarjapisteet. Hyvinkää himoitsee kahdeksannelta sijalta seitsemän joukkoon ja ylempään jatkosarjaan. Oulun peikkona on jopa putoaminen, sillä sarjan peränpitäjälle on kertynyt jo neljän pisteen ero kurottavaksi neljään joukkueeseen 14 pisteessä.
Pesiskimpan Carleman-ruuna esittäytyy puoli tuntia ennen ottelun alkua Pihkalan kentän kolmospuolen katsomon viereisellä asfalttialueella.
Aiheesta lisää