Valitse sivu

Porilaista pesäpalloyleisöä hemmotellaan toden teolla huomenna lauantaina. Ensin sarjakolmonen Pesäkarhut saa vastaansa naisten Superpesiksen huippuottelussa kello 14 tamperelaisen Manse PP:n, joka on pykälän edellä sarjataulukossa. Heti perään miesten Superpesis vierailee Porissa, kun Kankaanpään Maila hakee voittoa Hyvinkään Tahkosta pitääkseen sijoituksensa seitsemän parhaan joukossa kello 17 alkaen.

Kirsikaksi kakun päälle meteorologit ennustavat miellyttävää kesäkeliä Porin Superlauantai-tapahtuman yleisölle. Ensimmäisessä ottelussa kotijoukkue Pesäkarhut tavoittelee kolmen pisteen voittoa ja nousua vastustajansa Manse PP:n ohi sarjakakkoseksi. Toisilleen tutut joukkueet kohtasivat hieman erikoisemmassa sarja-avauksessa Tukholmassa huhtikuun lopulla. Manse PP vei voiton supervuorossa 2-1 (2-1, 1-2, 2-1).

– Tulos tulee, kun tehdään hyviä suorituksia. Vastustaja on meille tuttu, viime kaudella pelasimme paljon heitä vastaan ja hallin välierässä, Pesäkarhujen Meea Lehtinen sanoi Radio Porin haastattelussa.

Pesäkarhut on pitänyt taukoa otteluista viikon verran tiiviin alkukauden jälkeen. Lehtisen mukaan pieni huili on maistunut joukkueelle ja antanut aikaa harjoitella.

– Pelkästään tätä ottelua emme mieti, vaan treenaamme kohti syksyä ja pelin kehittämistä, Lehtinen painotti.

Miesten ottelussa Kankaanpää hakee paluuta voittokantaan ja pyrkii siirtämään vahvan kotivireensä Porin pesäpallostadionille. Joukkue on voittanut kaikki neljä edellistä kotiotteluaan. Erityisenä ilonaiheena kaikkien aikojen lyöjäkuningas Sami Joukainen on saanut lyöntijyvänsä kohdilleen ja iskenyt kolmeen edelliseen otteluun 13 tikkiä.

Hyvinkään Tahko nousisi kolmen pisteen voitolla Kankaanpään ohi sarjataulukossa. Joukkueen peli on ollut alkukaudella melkoista vuoristorataa, ja kaksi peräkkäistä voittoa ovat jääneet haaveeksi. Kuluvalla viikolla Kouvolan Pallonlyöjät jyräsi Tahkon Pihkalassa, mutta tämän jälkeen Tahko haki arvokkaat kolme pistettä Kempeleestä.

Seuraa heitä

Naisten ottelussa kenttä vilisee Imatran Itä-Länteen valittuja pelaajia. Pesäkarhujen Henna Juka sekä Manse PP:n Henna Peltokangas ja Senni Sallinen ovat arvo-ottelun ensikertalaisia. Lännen joukkueeseen kuuluvat myös Mira Kolehmainen (Manse PP), Aino-Kaisa Mantere (Pesäkarhut), Susanne Ojaniemi (Pesäkarhut) ja loukkaantumisestaan toipuva Susanna Puisto (Pesäkarhut) sekä pelinjohtajat Sami Österlund (Pesäkarhut) ja Jarkko Pokela (Manse PP).

Miesten ottelussa nähdään lyöjäjokerien kaksintaistelu, kun kaikkien aikojen tilastoykkönen Sami Joukainen pyrkii jatkamaan vahvaa virettään lyöntipaikalla. Tahkon puolelta Ville Kero on noussut lyöjätilaston kuudenneksi ja vastannut odotuksiin täyttäen Juha Korhosen jättämää aukkoa. Tilannettakin pitää tehdä. Siihen tähtäävät erityisesti Itä-Länteen valitut Kankaanpään Jouni Itävalo ja Hyvinkään Juha Puhtimäki, joka johtaa kärkilyöntitilastoa 85 onnistumisellaan.

Superlauantai Porin pesäpallostadionilla lauantaina 17.6.
Urheilukeskus, 28100 Pori

Pesäkarhut, Pori vs. Manse PP, Tampere naisten Superpesistä 14.00
Kankaanpään Maila vs. Hyvinkään Tahko miesten Superpesistä 17.00

Aiheesta lisää

Superlauantain ennakko Pesäkarhujen sivuilla

Ennakkoliput myy Lippupiste

Meea Lehtinen Radio Porin haastattelussa

Superlauantain Facebook-tapahtumasivu