Valitse sivu

Superpesiskausi alkaa tänä keväänä historiallisen aikaisin. Finnish Baseball Goes Stockholm –tapahtuma tuo naisten ja miesten huippuottelut Zinkensdammin urheilupuistoon Ruotsin Tukholmaan ensi lauantaina 22.4. Miesten Superpesis rantautuu puolestaan Espanjan Fuengirolaan, kun Sotkamon Jymy ja Imatran Pallo-Veikot iskevät yhteen Pabellon Elola -stadionilla sunnuntaina 23.4. Jännityksen maksimoivat kotisohville Ruutu Urheilun suorat lähetykset kaikista viikonlopun otteluista.

Kaiken hyvän päälle otteluparit ovat hyvin mielenkiintoiset. Naisten Superpesiksessä tamperelainen Manse PP nappasi SM-mitalin hallista ja lähtee vahvoin mitaliodotuksin alkavaan kauteen. Pesäkarhut Porista pyrkii puolestaan kirkastamaan viimevuotista pronssiaan ja tavoittelee mestaruuden palauttamista Satakuntaan 15 vuoden tauon jälkeen. Molemmat joukkueet kokivat ikäviä takaiskuja kevään korvilla, kun Mansen Anu Kiviharju ja Pesäkarhujen Emilia Itävalo joutuivat polvioperaatioiden vuoksi sairastuvalle.

Miesten Superpesiksen välieräjoukkueiksi on ennakkospekulaatioissa nostettu vahvasti Vimpelin Veto, Sotkamon Jymy, Joensuun Maila ja Kouvolan Pallonlyöjät. Näistä kaksi viimeksi mainittua avaavat kautensa Tukholmassa ensi viikon lauantaina. Kouvola sai riveihinsä kaksi kovaa nimeä, kun kaikkien aikojen kunnaritilaston ykkönen Juha Korhonen ja lukkari Janne Kivipelto liittyivät joukkueen vahvuuteen. Joensuu rauhoitti joukkueensa tilannetta vielä kauden alla ja kiinnitti avainpelaajiaan pitkillä sopimuksilla.

– Pakkasen kääntymistä plussa-asteiksi odotellaan jo malttamattomana! Tänä viikonloppuna leireilemme ja valmistaudumme viikon päästä odottavaan sarja-avaukseen Ruotsissa. Joukkueesta huokuu positiivinen, itsevarma, virinä. Pari totutteluharjoitusta ulko-olosuhteissa ja olemme valmiina ottamaan selvää, mitä pesiskesä 2017 tuo tullessaan, pelinjohtaja Petri Pennanen toteaa.

Karjalaisen haastattelussa JoMan viuhkavelho lähettää rohkeat terveisensä muille joukkueille.

– Aiomme olla piikkipaikalla koko kauden ajan.

Imatran paluu Superpesikseen toteutuu Fuengirolassa

Hurjasti mielenkiintoa liittyy myös historialliseen superpesiskauden avaukseen Espanjan Aurinkorannikolla. Imatran Pallo-Veikot palaa Superpesikseen 11 vuoden tauon jälkeen ja saa vastaansa yhden kovimmista mittareista, viime vuosikymmenten kestomenestyjän Sotkamon Jymyn.

– Maanantaihin mennään avausviikonlopun jälkeen, niin Imatran Pallo-Veikot johtaa sarjaa, veistelee urheilutoimenjohtaja Jani Valkeapää pilke silmäkulmassa.

Sotkamon Jymyn alkuvuotta ovat latistaneet loukkaantumiset. Uusimpana ikävänä uutisena Kainuun Sanomien urheilutoimittaja Teemu Määttä twiittasi Markus Tuikan kärsivän jalkavaivasta ja olevan todennäköisesti poissa kokoonpanosta sarja-avauksessa.

Joka tapauksessa Sotkamo on jälleen yksi alkavan kauden suosikeista, jonka tavaramerkkinä on ollut ajoittaa paras terä syyskuun ratkaisuotteluihin.

– Meillä on potentiaalinen joukkue kasassa, mutta kun muutoksia on paljon tullut, niin itse kunkin täytyy tiedostaa, että aikaa, työtä ja kärsivällisyyttä tarvitaan, jotta saadaan kokonaispaletti kuosiin, kapteeniksi valittu Mikko Korhonen kertoo Sotkamon Jymyn kotisivuilla.

Avausviikonlopun stadionit ja ennakkoliput

Finnish Baseball Goes Stockholm (Tukholma)
Zinkensdammin urheilupuisto (Zinkensdamms Idrottsplats)
Ringvägen 16, 117 26 Stockholm, Sverige
www.finnishbaseballstockholm.com
Lipunmyynti: Lippupiste

Fuengirola
Pabellon Elola –urheilukeskus
Calle Menorca, 2, 29640 Fuengirola, España
www.radiofinlandia.net
Lipunmyynti: Jymy-kauppa

Otteluajat paikallista aikaa (Suomen aikaa)

La 22.4.
Manse PP, Tampere-Pesäkarhut, Pori N, pelataan Tukholmassa 12.00 (13.00)
Joensuun Maila-Kouvolan Pallonlyöjät M, pelataan Tukholmassa 15.00 (16.00)

Su 23.4.
Sotkamon Jymy-Imatran Pallo-Veikot M, pelataan Fuengirolassa 13.00 (14.00)

Televisiointi

Ruutu Urheilu näyttää tv-kanavallaan ja netissä kaikki avausviikonlopun ottelut suorina lähetyksinä. Katso lisätiedot tästä linkistä.