Valitse sivu

60-vuotista taivaltaan juhlistava Ulvilan Pesä-Veikot sai positiivisen itseluottamuspiikin kauden alla. Ykköspesiskauteen valmistautuva joukkue nappasi uuden pelinjohtajansa Janne Lähteen luotsaamana voiton Kankaanpään Mailan superpesisryhmästä ja pääsi kotikentällään tuulettamaan Satakunnan aluemestaruutta.

Ottelussa ei juoksuilla juhlittu. Arttu Vilanderin ja Mikko Talvitien lyönneillä kotijoukkue karkasi avausjaksolla 2-0-johtoon. Kankaanpään kavennuksesta vastasi kaikkien aikojen lyöjäkuningas Sami Joukainen, joka muutenkin väläytteli ajoittain vaarallisuuttaan.

Toisella jaksolla juoksuja ei nähty, vaikka Kankaanpää rakensi hyvin tilanteita. Loppunumerot kirjattiin Ulvilan Pesä-Veikoille 1-0 (2-1, 0-0).

Pesäkarhut vei kaksijakoisen ottelun

Pesäkarhut Porista on naisten aluemestari Satakunnassa vuosimallia 2017. Ottelun alku oli Rauman Lukon näkökulmasta virheiden sävyttämä, eikä oma peli meinannut asettua uomiinsa. Pesäkarhujen juoksuista vastasivat lyöntipaikalla Aino-Kaisa Mantere (2), Maria Suominen ja Susanna Puisto.

Toiselle jaksolle saapui sisuuntunut Lukko. Lopullisen niitin iski jokeritykki Teea-Kaisa Vikiö, jonka lyönti karkasi takaa läpi kahden juoksun arvoisesti.

Kotiutuskilpailussa Pesäkarhut oli etevämpi. Ratkaisujuoksun löi syksyllä Suomen mestaruutta Jyväskylässä juhlinut ja sittemmin Poriin siirtynyt Mantere kolmospuolen maalyönnillä.

Pesäkarhut välitti ottelun suorana lähetyksenä Instagramissa.

Satakunnan aluemestaruus, naiset
Ulvila

Pesäkarhut, Pori-Rauman Lukko 2-1k (4-0, 1-3, 2-1)

Pori: Henna Juka 0/3, Susanne Ojaniemi 0/1, Meea Lehtinen 1/1, Aino-Kaisa Mantere 2/0, Maria Suominen 1/0 ja Susanna Puisto 1/0.
Palkitut: I Maria Suominen, II Susanne Ojaniemi

Rauma: Laura Jokinen 0/1, Inka Pietilä 1/1, Laura Toikkanen 0/1 ja Teea-Kaisa Vikiö 2/0.
Palkitut: I Jenna Kammi-Rahnasto, II Laura Jokinen

Tuomarit: Anna Hakala ja Arttu Moisio

Satakunnan aluemestaruus, miehet
Ulvila

Ulvilan Pesä-Veikot-Kankaanpään Maila 1-0 (2-1, 0-0)

Ulvila: Juho Ranto 0/1, Jesse Jokela 0/1, Mikko Talvitie 1/0 ja Arttu Vilander 1/0.
Palkitut: I Mikko Talvitie, II Juho Ranto

Kankaanpää: Topias Lilja 0/1 ja Sami Joukainen 1/0.
Palkitut: I Henri Pulkkinen, II Topias Lilja

Tuomarit: Anna Hakala ja Arttu Moisio

Aiheesta lisää

Satakunnan Kansan uutinen miesten ottelusta

Länsi-Suomi: ”Molemmilla vielä kauteen tekemistä”

Aluemestaruuksista pelattiin Ulvilassa

Otteluraportti Pesäkarhujen sivuilla