Valitse sivu

Miesten Halli-SM-turnauksessa nähtiin viikonloppuna iso yllätys, kun sarjanousija Imatran Pallo-Veikot nappasi kotihallissaan Aviasport Areenalla kaksi päänahkaa. Lauantaina puhtaalla pelillä tähän saakka edennyt Joensuun Maila jäi pisteittä lukemin 2-0 (4-0, 5-4) ja sunnuntaina Kiteen Pallo -90 kukistui kotiutuskilpailussa 1-2 (2-4, 2-0, 2-3k). Lopputurnauspaikka on ”Redsien” omissa käsissä, mutta varma matkalippu Seinäjoelle edellyttää voittoa Kouvolan Pallonlyöjistä lohkon päätösottelussa sunnuntaina 5.3.

Joka tapauksessa sarjanousija antoi itsestään vakuuttavan kuvan ja tarjosi muille joukkueille shokkihoitoa Halli-SM-avauksessaan. Joukkueen tehomiehinä häärivät kahdeksan lyödyn Lauri Rönkkö ja kuuden tuodun Juuso Lattu. Lukkari Ville Liukku oli syystäkin tyytyväinen omiensa otteisiin.

– Peli-ilme oli erittäin hyvä molemmissa peleissä. Sitä painotettiin ja se oli yksi teema. Sen kautta pelattiin iloista pesistä. Sekä sisä- että ulkopelissä nautittiin onnistumisista.

Pidemmälläkin tähtäimellä Imatran Pallo-Veikoille voi sovitella yllättäjän viittaa. Ennakkosuosikin paineita ei ole, joten joukkue pääsee metsästämään sarjapisteitä haastajan roolissa.

– Ei ollut sellaista pakkoa kuin viime kaudella, jolloin piti voittaa kaikki pelit. Tällä kaudella sitä pakkoa ei ole, Liukku totesi viikonlopun otteluiden jälkeen.

Joensuun Maila on silti lähellä lopputurnauspaikkaa kahden kolmen pisteen voittonsa ja vahvan juoksueronsa ansiosta. Myös Kouvolan Pallonlyöjillä on mahdollisuutensa kuuden parhaan joukkoon.

Miesten Halli-SM-lopputurnaus pelataan Seinäjoki Areenassa 18.-19.3.

Vimpelin Veto puolustaa mestaruuttaan lopputurnauksessa

Vimpelin Veto ei esittänyt viikon takaisessa Halli-SM-avauksessa parastaan, vaikka ulkopeli toimikin mukavasti. Voitto Alajärven Ankkureista heltisi silti lukemin 0–1 (2–2, 0–6). Sunnuntain ottelussa Seinäjoen JymyJusseja vastaan nähtiin jo vauhtia ja melkoista hurlumhei-pesistä erityisesti toisella jaksolla. Vimpelin lopputurnauspaikka varmistui komealla voitolla numeroin 2-0 (6-3, 13-0).

Voittajien parhaana palkittiin viikolla 16 vuotta täyttänyt superjokeri Perttu Ruuska, joka iski kuusi juoksua ja toi yhden.

Seinäjoen JymyJussien oljenkorsi on hyvin ohut lopputurnauspaikan suhteen.

Aiheesta lisää

Miesten Halli-SM-turnauksen tulokset ja tilastot

Imatran Pallo-Veikkojen kotisivut

Uutisvuoksi: Turnaus väläytteli IPV:n valmiutta kesäkauteen

Vimpelin Veto varmisti lopputurnauspaikan

Erkki Hautaviidan kuvagalleria Seinäjoki Areenasta