Valitse sivu

Urheilutoimittajain Liitto on valinnut yhteensä 71 eri lajin parhaat urheilijat vuodesta 1946 alkaneen perinteen mukaisesti. Pesäpallon osalta vuoden parhaaksi valittiin Vimpelin Vedon mestarijoukkueen Sami Haapakoski.

Ylivieskan Kuulan kasvatti voitti urallaan ensimmäisen kerran kärkilyöntitilaston ja takoi henkilökohtaiset ennätyslukemat, 207 onnistumista. Uran kolmanneksi kovin tuotujen saldo, 68, riitti tilaston kakkospaikkaan, vain yhden juoksun päähän etenijäkuninkuuden voittaneesta Sotkamon Jymyn Niilo Piiponniemestä.

13. Itä-Läntensä pelannut Haapakoski oli myös pudotuspeleissä elementissään ja johdatti joukkueensa mestariksi viiden välivuoden jälkeen. Kaikkien aikojen ylivoimainen etenijäkuningas (834 tuotua) pitää pesispörssissä hallussaan viidettä sijaa.

Haapakoskella on palkintokaapissaan 10 miesten SM-mitalia, joista kolme on kultaisia. Ensimmäinen täysosuma toteutui Pattijoen Urheilijoiden seurahistorian ensimmäisen mestaruuden myötä kaudella 2008. Vimpelin Veto puolestaan palasi kultakantaan 45 vuoden tauon jälkeen, kun Haapakoski johdatti joukkueensa pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana mestariksi 2010. Viiden välivuoden jälkeen Vimpelissä juhlittiin jälleen viime syksynä.

Pesäpallokauden päätösristeilyllä lokakuussa Haapakoski pokkasi uransa toisen vuoden pesäpalloilijan pystin. Iso yllätys odotti vielä loppuvuodesta, kun Haapakoski vaimoineen sai kutsun tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle Presidentinlinnaan.

Vuoden urheilija palkitaan Suomen Urheilugaalassa Hartwall Arenalla tänään tiistaina. Suora lähetys tapahtumasta nähdään Yle TV2:ssa kello 20 alkaen.

Aiheesta lisää

Kaikki Urheilutoimittajien valinnat

Pelaajakortti: Sami Haapakoski (xlsx)

Video: Sami Haapakoski toi uransa 800. juoksun Superpesiksessä