Keitä olette ja mistä tulette?

Olemme Suonenjoen Vasama. Meidän joukkueemme koostuu 2007-2014 syntyneistä lapsista. Lapsia on tulossa talviharjoitteluun mukaan noin 20 lasta, ja mukana on sekä tyttöjä että poikia. Kaikki ovat yhtä joukkuetta, ja joukkuehenki onkin meidän joukkueemme vahvuus. Valmentajia joukkueessa on kolme.

 

Milloin joukkueenne on perustettu? Miten päädyitte perustamaan joukkueen, olivatko pelaajat olleet aiemmin pesiskoulussa tms?

Olimme viime kaudella ensimmäistä vuotta mukana JunnuSuperissa. Olemme harjoitelleet sitä ennen muutamia vuosia ja pelanneet muutamia harjoituspelejä.

 

Onko tämä ensimmäinen kesä kun olette sarjatoiminnassa mukana?

Olimme ensimmäistä kesää mukana JunnuSuperissa.

 

Miten joukkueenne harjoitteli talvella?

Talvella meillä oli kerran viikossa yhteiset lajiharjoitukset. Sen lisäksi meillä oli viikoittain kotitehtäviä.

 

Miten joukkueenne tämä kausi on alkanut? Onko teillä ollut minkä verran pelejä?

Pelasimme JunnuSuperissa, josta kertyi pelejä. Lisäksi pelasimme muutamia harjoituspelejä Rautalampia ja PuPen E-tyttöjä vastaan.

Millainen joukkueenne on?

Innokas, hassu, kiva, ystävällinen, toimiva, monipuolinen sekä ikärikas.

 

Miksi pesäpalloa kannattaa harrastaa?

Pesäpallo on monipuolinen laji, joka vaatii peliälyä. Pesäpallo on myös pelinä kiva.

 

Mitä terveisiä haluaisitte lähettää muille seuroille, joukkueille ja pelaajille?

Tsemppiä treeneihin!