Miesten superpesis 

Miesten superpesiksen puolella kaksi savo-karjalaista joukkuetta jatkaa syksyn taivaltaan puolivälierissä, kun Joensuun Maila oli runkosarjan neljäs ja Kiteen Pallo-90 sai pisteen turvin itselleen paikan pudotuspeleistä ollen runkosarjan 8. Tämän pisteen myötä Kitee passitti Imatran Pallo-Veikot kesälomille, kun Imatra ei onnistunut kaatamaan runkosarjan viimeisessä ottelussa Kouvolan Pallonlyöjiä puhtaalla voitolla 2-0. Myöskään Siilinjärven Pesis ei onnistunut haalimaan riittäviä pisteitä sarjapaikan varmaan säilymiseen. Siilinjärvi sijoittui runkosarjan 13. ja joutuu näin ollen karsimaan Alajärven Ankkureiden kanssa suorasta tippumisuhasta miesten ykköspesikseen. 

Joensuun Maila havittelee jälleen mitalia. Kuva: Joensuun Maila / Joona-Pekka Hirvonen

Ei liene epäselvää, että Joensuun Maila halaajaa suomenmestaruutensa uusimista. Joensuun Maila keräsi runkosarjassa itselleen 62 pistettä, kuten myös viimevuotinen finaaliparinsa Kouvolan Pallonlyöjätkin. Joensuu jäi kuitenkin runkosarjan neljänneksi, sillä Kouvola onnistui runkosarjassa voittamaan yhden ottelun enemmän kuin Joensuu. Nyt alkavissa puolivälierissä Joensuun vastukseksi asettuu sarjan viidentenä oleva Hyvinkään Tahko. Joensuulla on voimassa kotietu, jonka myötä varmasti koko Pohjois-Karjala elää pudotuspelihurmosta. Aikaisemmin runkosarjassa Hyvinkää ja Joensuu kohtasivat kaksi kertaa, joista otteluvoitot ovat tasan 1-1. Kesäkuun pelissä Hyvinkäällä kotijoukkue Tahko onnistui yllättämään Joensuun ja vei ottelun nimiinsä 2-0. Myöhemmin heinäkuussa Joensuu ei antanut Hyvinkään enää yllättää itseään, vaan ottelu päättyi Joensuun kotivoittoon 2-0. Nyt joukkueilla on oiva tilaisuus ratkaista keskinäinen paremmuutensa ja tiputtaa toinen ulos välieristä. 

Kitee varmisti viimeisellä kierroksella kuuluvansa pudotuspeleihin. Kuva: Kiteen Pallo-90 / Niilo Hirvonen

Kiteen Pallo-90 onnistui nostamaan itsensä pudotuspeleihin viimeisen kierroksen puhtaalla voitolla Hyvinkään Tahkoa vastaan. Kiteellä on ollut pelien voittojen suhteen vaihteleva kausi, sillä voitettuja pelejä sillä on 14 ja hävittyjä 16 kappaletta. Nyt pudotuspeleihin pääsy tarkoittaa runkosarjan voittajan, Vimpelin Vedon, haastamista. Runkosarjan aikaisemmat kohtaamiset antavat ilmi sen, että Vimpeli ei ole helppo pala purtavaksi. Otteluvoitot ovat tällä hetkellä puhtaasti 2-0 Vimpelin hyväksi. Pudotuspelipaikka on kuitenkin henkisesti tärkeä voitto koko Kiteen joukkueelle, eikä joukkueella ole aikomusta luovuttaa välieräpaikkaa ilmaiseksi – ei edes Vimpelille. 

Nousujohteisesta kaudesta huolimatta Imatran Pallo-Veikkojen kesän pelit loppuivat lyhyeen. Imatra sijoittui runkosarjan yhdeksänneksi jääden vain pisteen päähän viimeisenä pudotuspeleihin päässeestä Kiteestä. Runkosarjan viimeisen kierroksen 1-2 vierasvoitto Kouvolasta on laiha lohtu pakollisen kesäloman koittaessa. Tästä huolimatta joukkue antoi lupauksen tulevasta, etenkin nuorten huippulupaustensa puolesta. 

Siilinjärven Pesis kohtaa putoamiskarsinnoissa Alajärven Ankkurit. Kuva: Siilinjärven Pesis / Ahti Räsänen

Siilinjärven Pesiksen ensimmäinen superpesiskausi oli täynnä kirkkaita valonpilkahduksia, toisinaan taas todellista shokkihoitoa. Siilinjärvi onnistui haastamaan sarjan kärkinimiä oivallisesti läpi kauden, mutta tekeminen ei riittänyt tarvittavaan pistesaaliiseen sarjapaikan varmaksi säilymiseksi. Pehmeähköt otteet erityisesti runkosarjan häntäpään joukkueille johtivat Siilinjärvelle turhia pistemenetyksiä. Nyt Siilinjärvi on tilanteessa, jossa ainoastaan voitot ratkaisevat. Ensin se joutuu karsimaan 14. sijalla olevan Alajärven Ankkureiden kanssa suorasta tippumisesta miesten ykköspesikseen. Putoamiskarsinta pelataan paras viidestä -periaatteella. Putoamiskarsintojen voittaja saa vastaansa miesten ykköspesiksessä toiseksi sijoittuneen joukkueen, kun taas häviäjä tippuu alemmalle sarjatasolle suoraan. Runkosarjan perusteella otteluvoitot ovat tällä hetkellä Siilinjärven hyväksi 2-0, kun toukokuussa Siilinjärvi nappasi Alajärvestä 2-1 kotivoiton supervuoroparissa ja myöhemmin kesäkuussa se haki puhtaan 0-2 vierasvoiton Alajärveltä. Oletettavissa on kiivas ja tulinen ottelusarja, jossa kumpikin antaa kaikkensa yrittäessään säilyttää sarjapaikkansa. 

Tilastovoittoja ei tällä kertaa osunut Savo-Karjalan alueelle. Parhaiten menestyivät kuitenkin lyöjätilastossa kuudenneksi tullut Joensuun Mailan Juha Niemi (81 lyötyä juoksua), Kiteen Pallo-90:n Topi Hurskainen ollen etenijätilaston 5. (53 tuotua juoksua), Imatran Pallo-Veikkojen Teemu Nurmio ollen kärkilyöntitilaston 7. (183 kärkilyöntiä) sekä Imatran Pallo-Veikkojen Jere Dahlström ollen tehopistetilaston 7. (2+77+8= 87 tehopistettä). 

Miesten superpesiksen pudotuspelit: 

Pe 16.8.  17.30  Vimpelin Veto  Kiteen Pallo-90 
Pe 16.8.  17.30  Joensuun Maila  Hyvinkään Tahko 
Su 18.8.  16.00  Hyvinkään Tahko  Joensuun Maila 
Su 18.8.  17.00  Kiteen Pallo-90  Vimpelin Veto 
Ti 20.8.  17.30  Vimpelin Veto  Kiteen Pallo-90 
Ti 20.8.  17.30  Joensuun Maila  Hyvinkään Tahko 

 

Miesten superpesiksen putoamiskarsinnat: 

Pe 16.8.  17.30  Siilinjärven Pesis  Alajärven Ankkurit 
Su 18.8.  15.00  Alajärven Ankkurit  Siilinjärven Pesis 
Ti 20.8.  17.30  Siilinjärven Pesis  Alajärven Ankkurit 

 

Miesten ykköspesis 

Miesten ykköspesiksessä sarjan sisäisiin välieriin pääsi myöskin sarjassa ainoana Savo-Karjalan aluetta edustavana joukkueena Puijon Pesis. Ykköspesiksen runkosarjan voitti ylivoimaisesti Tampereen Manse PP, joka nähdään ensi kesänä pitkän tauon jälkeen miesten superpesiksessä. Ykköspesiksen välieräsarjassa runkosarjan sijoilla 2.-5. olevat joukkueet karsivat nousukarsintapelipaikasta. Välieräpelin voittajista paremmin sijoittunut pelaa miesten superpesiksessä 13. jäänyttä joukkuetta vastaan nousukarsintapelinsä, ja näin ollen huonommin sijoittunut pelaa superpesiksessä runkosarjan 12. joukkuetta vastaan. Näiden nousukarsintapelien voittajat pelaavat kaudella 2020 superpesistä. 

Puijon Pesis eteni ykköspesiksen välieriin. Kuva: Puijon Pesis / Juho Korpela

Koska Sotkamon kakkosjoukkueella ei ole oikeutta välieräpeleihin, eikä mahdollisuuteen nousta seuran toiseksi superpesisjoukkueeksi, sarjan runkosarja ei täysin määrää lopullisia välieräpareja. Sotkamon ohi pyyhkäisevät sekä Kuopio että Ulvila eli Sotkamon sijoitusta runkosarjan viiden parhaan joukossa ei oteta huomioon välierien osalta. Keskiviikkona viimeisen runkosarjakierroksen jälkeen miesten ykköspesiksen sarjataulukko näyttää siltä, että runkosarjan toiseksi sijoittunut Oulun Lippo pelaa välieränsä runkosarjan kuudenneksi sijoittunutta Ulvilaa vastaan. Kolmanneksi sijoittunut Haminan Palloilijat taas saa vastaansa runkosarjan viidenneksi sijoittuneen Puijon Pesiksen.  

Miesten ykköspesiksen välierät: 

La 17.8.  17.00  Haminan Palloilijat  Puijon Pesis 
Su 18.8.  16.00  Puijon Pesis  Haminan Palloilijat 
Ke 21.8.  17.30  Haminan Palloilijat  Puijon Pesis 
La 24.8. 

(tarvittaessa) 

16.00  Puijon Pesis  Haminan Palloilijat 
Su 25.8. 

(tarvittaessa) 

17.00  Haminan Palloilijat  Puijon Pesis 

 

Miesten suomensarja 

Savo-Karjalan alueen joukkueista miesten suomensarjan jatkopeleihin tiensä raivasi ainoastaan Joensuun Mailan kakkosjoukkue. Kiteellä, Juvalla, Imatralla ja Kuopiolla pelit loppuivat runkosarjan viimeisen kierrokseen. Joensuu oli itälohkon 3. ja jätti taakseen tasapisteissä olleet Kouvolan ja Kiteen. Kiteen ja Kouvolan välisen paremmuuden runkosarjan sijoituksissa ratkaisi voitettujen otteluiden määrä, mikä Kouvolalla oli yhtä voittoa runsaampi. Nyt Joensuuta vastaan lohkovälierissä asettuu runkosarjan toiseksi tullut Jyväskylän Lohi. Välierien voittajat kohtaavat lohkofinaalissa, josta lohkovoittajat jatkavat matkaansa aina ykköspesiksen nousukarsintapeleihin saakka. 

Miesten suomensarjan lohkovälierät: 

La 17.8.  14.00  Jyväskylän Lohi  Joensuun Maila 
Su 18.8.    Joensuun Maila  Jyväskylän Lohi 
Ke 21.8. 

(tarvittaessa) 

17.30  Jyväskylän Lohi   Joensuun Maila