Miesten maakuntasarjan itälohko 

Miesten maakuntasarja pelattiin itälohkon osalta kahdessa pikkulohkossa. A-lohkossa pelasivat Karjalan joukkueet Kiteeltä, Ilomantsista, Joensuusta, Kesälahdelta ja Punkaharjulta. B-lohkoa taas edustivat savolaiset joukkueet Kuopiosta, Siilinjärveltä, Nerkoolta, Varkaudesta ja Juvalta. Sarjaohjelma koostui kaksinkertaisesta sarjasta oman lohkon joukkueita vastaan ja yksinkertaisesta sarjasta toisen lohkon joukkueita vastaan.  

Nyt runkosarja on saatu päätökseen, mikä tarkoittaa sitä, että molempien lohkojen kaksi parasta jatkavat ristikkäisotteluihin, josta voittajat matkaavat suomensarjan nousukarsintoihin. Ristikkäisotteluissa toisensa kohtaavat Karjalan lohkon voittaja Kiteen Pallo-90 3 ja B-lohkon kakkonen, Puijon Pesis 2. Toisesta ristikkäisottelusta Ilomantsin Urheilijat pääsevät suoraan jatkoon, sillä Savon lohkovoittaja Nerkoolla ei ole halukkuutta nousuun. 

Kiteen ja Kuopion ristikkäisottelu pelataan tulevana sunnuntaina 25.8. Kiteellä. Joukkueet ovat kohdanneet runkosarjassa kerran, jolloin Kitee myllytti itselleen selvän voiton lukemin 2-0 (8-0, 10-2). Ristikkäisotteluiden voittajat pelaavat nousukarsinta pelit paras kolmesta –periaatteella eli kahdella voitolla joukkue lunastaa itselleen paikan suomensarjasta kaudelle 2020. 

Miesten maakuntasarjan kaakkoislohko 

Miesten maakuntasarjan kaakkoislohkossa runkosarja on vielä vaiheessa. Kaakkoislohkossa pelaavat Lahden Mailaveikot 2, Kouvolan Pallonlyöjät 3 & 4, Imatran Pallo-Veikot 3, Summan Ponnistus sekä Haminan Palloilijat 2. Miltei kaikilla osaaottavilla joukkueilla on ennestään edustusjoukkue suomensarjassa, jonka vuoksi kellään joukkueista ei ole nousuhalukkuutta. Siksi kaakkoislohkon osalta runkosarja pelataan loppuun, mutta nousukarsintoja ei järjestetä. 

Naisten maakuntasarjan itälohko 

SiiPen 3 joukkue voitto naisten maakuntassarjan itälohkon. Kuva: Katja Vainikainen

Naisten maakuntasarjan itälohkossa pelasivat tänä kesänä joukkueet Varkaudesta, Joensuusta, Siilinjärveltä, Kuopiosta sekä Jyväskylästä. Runkosarja pelattiin kolminkertaisena. Nyt runkosarjan kaksi parasta joukkuetta kohtaavat toisensa vielä suomensarjan nousukarsinnoissa. Runkosarjassa Joensuulla ja Jyväskylällä on vielä yksi ottelu pelaamatta, mutta sarjataulukko ei tule enää muuttumaan kärkikaksikon osalta. Runkosarjan voitti Siilinjärvi, sillä vaikka Joensuu pääsisikin tasapisteisiin Siilinjärven kanssa, on Siilinjärvellä voitettuja otteluita enemmän kuin Joensuulla. 

Runkosarjan vastakkaisissa peleissä Joensuu ja Siilinjärvi ovat pelanneet tiukan tasaisesti, mutta Siilinjärvi on onnistunut keräämään kaikki otteluvoitot omiin nimiinsä. Kaikissa kolmessa ottelussa Joensuu on vienyt vähintään yhden jakson tai pelannut jakson tasalukemiin. Yhtään puhdasta kolmen pisteen voittoa eivät siilinjärveläiset ole onnistuneet nappaamaan Joensuusta.  

Nyt pelin henki on kuitenkin toinen, sillä vain voitot ratkaisevat. Nousukarsinnat pelataan paras kolmesta –periaatteella eli kaksi voittoa katkaisee nousukarsintasarjan. Voittaja varmistaa itselleen paikan suomensarjasta kaudelle 2020. Toisaalta molempien seurojen suomensarjajoukkueet ovat jo varmistaneet paikkansa suomensarjassa ensi kaudelle, joten näille nousukarsintaotteluille arvoa jää lähinnä kunniassa ja maakuntasarjan mestaruudessa!