Nimi:
Saku Suorsa
Valmennusvuodet:
8. vuosi menossa
Valmentajakoulutuksen taso:
2-taso loppusilausta vaille valmis.
Valmentamasi joukkue:
Lippo Junioreiden D- ja C-pojat

Saku Suorsan kakkosvalmentajana toimii PSU-pelaaja Santtu Savusalo.
Esikuva / ketä olet seurannut pelinjohtamisessa:
Viime aikoina Sami Petteri Kivimäen ajatukset ovat olleet seurannassa. Omilta juniorivuosilta Salmelan Seppo isona esikuvana.
Mikä on juniorivalmennuksessa tärkeintä?:
Se, että kaikilla on hauskaa ja kaikki saa pelata. Siten saadaan pidettyä pelaajat mahdollisimman pitkään lajin parissa. D-junioreissa peliälyn kehittäminen. Fysiikassa tulee D-ikäisissä isot erot, joten monesti pienempikokoiset pääsevät kehittymään lajitaidoissa paremmiksi, ja kun fysiikassa otetaan kiinni, on meillä todennäköisesti taitavia ja lajitehokkaita pelaajia.
Joukkueesi tavoite 2021:
Ensimmäisenä tavoitteena on olla yksi parhaiten käyttäytyvistä joukkueista. Kilpailullisesti nyt, kun leiriä ei ole, tavoitteena on voittaa SM-lopputurnaus syksyllä.
Muuta:
Joukkue voitti 2007-ikäluokan Suomen mestaruuden kaksi vuotta sitten E-leirillä.