Tällä hetkellä MuPSin edustusjoukkueista miehet pelaavat Suomisarjaa ja naiset Maakuntasarjaa. Junioripuolella Pallo-Salamien alaisuudessa on tällä hetkellä F-poikien sekä F- ja E-tyttöjen joukkueet.

Lisäksi muutamille vanhemmille muhoslaisille pesäpallojunioreille on järjestetty pelipaikat seurayhteistyön myötä lähialueen seuroista. Lisäksi pesiskoulu on toiminut vuosittain kesäisin Muhoksella nuorimpien harrastajien liikuttajana. Päätöstä tämän vuoden pesiskoulutoiminnasta ei kuitenkaan olla vielä tehty.

Pesäpallon aseman kehitys Muhoksella on säilynyt positiivisena ja laji on jopa hieman nostanut kiinnostustaan muihin lajeihin verraten viime vuosien aikana. Muhoksella on myös tahdottu tehdä yhteistyötä yli harrastajien kesken ja mahdollistettu eri lajien harrastajille kokeiluja pesisharjoituksiin. Kuitenkin pesiskoulun merkitys uusien harrastajien hankkimisessa on kenties kaikkein suurin.

MuPSin miehet ovat kuuluneet viime vuosina Suomensarjan kestomenestyjiin

Viime vuosina komeasti Suomensarjassa menestynyt MuPS lähtee myös tulevaan pesäpallokauteen hyvällä joukkueella, joka on saanut mukaan nuoruuden energiaa MuPSin omista C- ja B-ikäisistä kasvateista. Viime kesänä MuPS sijoittui runkosarjassa oman lohkonsa kolmanneksi ja lohkon välierissä sen pudotti Ylivieskan Kuula. Kesällä 2021 se oli puolestaan oman lohkonsa ykkönen runkosarjan päätyttyä.

Viime vuoden kovasta joukkueesta täksi kaudeksi Oulun Lipon paitaan siirtyi lukkari Samuli Pohjola, joka pääsee nyt kokeilemaan kannuksiaan sarjaporrasta ylempänä Ykköspesis-tason lukkarina.

Seuralla ei ole tällä hetkellä intressejä nousta sarjaporrasta ylöspäin, mutta sen tavoitteena on menestyä Suomensarjassa mahdollisimman hyvin. MuPSin puheenjohtaja Vesa Jukan lanseeraama sanonta: ”Me pelataan maailman parasta Suomensarja-pesäpalloa!”, tiivistää seuran ajatusmaailman hyvin yhteen.

Muhoksen pitkät pesäpalloperinteet ulottuvat pitkälle historiaan

Kuten sanottua, Muhoksen pesäpalloperinteet ovat pitkät ja Muhoksen Urheilijoilta löytyy kokemusta aina SM-sarjasta saakka, kun se pelasi silloista pääsarjaa vuosina 1954, 1957 ja 1960. Seuran ensimmäisenä SM-sarjan vuotena se sai maistaa myös junioripuolen menestystä, kun Muhoksen Urheilijoiden A-pojat voittivat suomenmestaruuden kesällä 1954. A-pojat kauhoivat myös SM-pronssia Muhokselle vuonna 1960.

Muhoksen Pallo-Salamoiden ensimmäinen kausi pääsarjatasolla oli edessä kesällä 1988, kun se nousi monen vuoden taistelun jälkeen Ykkössarjasta Mestaruussarjaan syksyllä 1987. Tuo visiitti jäi lopulta yhden kauden mittaiseksi, mutta takaisin pääsarjatasolle Muhoksella palattiin vuosina 1993-1994, kun MuPS pelasi Superpesistä. Ykköspesis-historiaa MuPSilta löytyy päsarjavuosien välistä sekä niiden jälkeiseltä ajalta. Viimeisimmän kerran Muhoksen Pallo-Salamat on pelannut Ykköspesistä vuonna 2017.

Myös naisten puolelta Muhoksen Pallo-Salamoilta löytyy historiastaan kokemusta Ykköspesiksestä yhden sarjakauden verran. Tuoreimpana tapahtumana se oli kuitenkin varsin lähellä nousua Ykköspesikseen kaudeksi 2020, sen pelattua Suomensarjan nousukarsintoja syksyllä 2019. MuPS taipui lopulta ratkaisevassa karsintasarjassa Puijon Pesikselle otteluvoitoin 1-2, jossa se oli parhaimmillaan yhden supervuoroparin voiton päässä Ykköspesis-noususta.

Tulevalla kaudella Muhoksen Pallo-Salamoiden kasvatteja on naisten pääsarjatasolla kolme ja miehissä yksi. Porin Pesäkarhuja jo pitkään edustanut Henna Juka sekä neljänteen Superpesis-kauteensa lähtevä Kempeleen Kirin Nea Lotvonen ovat molemmat MuPSin kasvatteja. Myös Veera Jacklin kuuluu Kempeleen Kirin sopimuspelaajiin. Seinäjoen Jymyjusseja edustava Aapo Hiltunen kantaa MuPS-kasvattien soihtua miesten Superpesiksen puolella.

Lisäksi valmennuspuolelta Superpesiksestä löytyy Muhoksen kasvatteja. Seinäjoen Jymyjussien valmennukseen kuuluva Santeri Haipus on MuPSin kasvatti ja Kempeleen Kirin naisten pelinjohtaja Jarkko Hattaran kasvattajaseura on niin ikään Muhoksen Pallo-Salamat.

Tiesitkö tätä?

Seuran perustamiskokouksessa 26.1.1969 palloilulajeihin keskittyväksi perustettu seura sai nimekseen Muhoksen Pallo-Salamat. Muita nimiehdotuksia seuran nimeksi olivat: Muhoksen Pallo, Muhoksen Maila, Muhoksen Salama ja Muhoksen Piikki ja Kallas.

Lähde: muhoksenpallosalamat.net

Seuran nykytilanne on kokonaisuudessaan positiivinen, vaikka olosuhteisiin kaivataankin kohennusta

Vaikka pesäpallointoa Muhoksella riittää yllin kyllin, ovat harrastuspuitteet kuitenkin rajalliset. Pesäpalloharjoituksille talvisin ainoa paikka on uimahallin yhteydessä oleva liikuntasali, jossa pelataan aktiivisesti myös muita lajeja ja tämän myötä vapaiden vuorojen määrä on etenkin viikonloppuisin varsin heikkoa.

Seuraväki tekee kuitenkin aktiivista työtä harrastuspuitteiden parantamista varten ja tällä hetkellä MuPS pyrkii saamaan uuden huoltorakennuksen Ponkilan pesäpallokentälle.

Vaikka harrastamisen olosuhteissa onkin vielä parantamisen varaa, on puheenjohtaja Vesa Jukan mukaan seuran tämänhetkinen tilanne kuitenkin erittäin hyvä. Uusien junioripelaajien myötä uusia seuratoimijoita on saatu hyvin mukaan aktiiviseen seuratoimintaa, mikä on jokaiselle urheiluseuralle erittäin tärkeää.

– Muhoksella on sen verran pesäpalloperinteitä, että katsomoissa on aina ihan mukavasti yleisöä ja ihan hyvin on yrityksetkin yhteistyökumppaneina mukana. Tästä jos saadaan jatkumoa harrastajien suhteen ja vielä lisää uusia toimijoita mukaan, niin tästä tulee hyvä juttu, päättää Vesa Juka.

Teksti: Miska Peltoniemi