Viime vuosina Tornion Rajalyönti on järjestänyt aikuisten harrastepesistä sekä matalan kynnyksen harrastustoimintaa lapsille pesiskoulun muodossa. Myös viime kesänä Torniossa järjestettiin pesiskoulua, mikä keräsi yhteen 17 lasta pesisharrastuksen pariin, ikähaitarilla 6-13 vuotta.

Historiassa pesiskoulu on ollut Torniossa erittäinkin suosittua ja sitä on pelattu kesäisin jokaisella koulun kentällä. Myös osallistujien määrät pesiskouluissa olivat seuran historian alkuaikoina 80- luvun lopulla ja 90-luvun alussa merkittäviä. Koko historiansa ajan Tornion Rajalyönti on halunnut profiloitua nimenomaan pesäpallon harrasteseurana, jossa jokaisen juniorin on ollut mahdollista nauttia pesäpallosta matalalla harrastamisen kynnyksellä.

Tulevana kesänä pesiskoulua ei valitettavasti kuitenkaan järjestetä. Pesiskoulun välivuosi käytetään seuran taustoilla akkujen lataamiseen, jonka avulla kenties päästään tulevaisuudessa nauttimaan entistäkin paremmasta pesiskoulutoiminnasta.

Myös tulevaisuudessa Tornion Rajalyönti haluaa säilyä pesäpalloharrastajien liikuttajana ja sen myötä pesiskoulutoiminta halutaan herättää takaisin käyntiin, kun sille löytyy innokas vetäjä vastamaan pesiskoulutoiminnan arjesta.

Yhteispeliä Simon Kirin kanssa

Joukkuetoimintaan ponnistaminen on ollut viime vuosina Tornion pesiskoulusta vaikeaa pitkien välimatkojen takia. Lähin pelipaikkakunta torniolaisille pesäpallojunioreille on Simo. Yli viidenkymmenen kilometrin välimatka on kuitenkin pitänyt pelaajaliikenteen viime vuosina vähäisenä.

Historiaa toimivalta yhteistyöltä kuitenkin löytyy ja vuosien varrelta useampi torniolainen juniori on päässyt mukaan Simon Kirin juniorijoukkueisiin, josta on löytynyt pesäpalloilullinen koti pelaajille useiksi vuosiksi.

Yhteistyö lähialueen seurojen kanssa näkyy tällä hetkellä Torniossa siten, että Rajalyönti järjestää viikoittain mahdollisuuden lyöntiharjoituksille, jossa käy aktiivisesti yksi Simon Kirin, kaksi Iin Urheilijoiden sekä yksi Rovaniemen Napa-Leidien juniori.

Lisäksi Simon Kirin vuosittain nouseva menestys Ykköspesiksessä on herätellyt joidenkin torniolaisten pesäpalloihmisten kiinnostusta käydä katsomassa SiKin kotiotteluita Simojoen varrella. Kenties tuleva pesäpallokausi herättää entistäkin kovempaa innostusta Simon Kirin otteita kohtaan!

Pitkät perinteet harrastepesistoiminnan parissa

Aikuisten harrastepesistoiminta jatkuu kuitenkin myös ensi kesänä viikoittaisena aktiviteettina koko kesäkauden ajan. Tornio omaa poikkeuksellisen pitkät perinteet aikuisten harrastepesiksen parissa ja myös Tornion Rajalyönnin sihteeri Tellervo Perkauksen mukaan harrastepesistoimintaa on järjestetty Torniossa jo ”iät ja ajat”.

Vaikka harrastepesis onkin säilynyt Rajalyönnin järjestämänä osana torniolaisten pesäpalloihmisten arkea jo pitkään, ei Torniossa kuitenkaan ole päässyt muodostumaan suoranaisia pesäpalloperinteitä, toteaa Perkaus.

Usein uudet harrastepesiksen pelaajat ovat Tornioon toiselta paikkakunnalta muuttaneita, jotka tuovat mukanaan pesäpalloperinteitä muilta paikkakunnilta. Mukana on toki myös tiivis joukko torniolaisia, jotka ovat olleet mukana harrastepesistoiminnassa jo pitkään.

Tulevan kesän harrastepesistoiminta käynnistyy Torniossa toukokuun lopulla ja sitä järjestetään läpi kesän maanantaisin klo 18:30 alkaen Pirkkiön kentällä. Tornion Rajalyönti toivottaa kaikki harrastepesiksestä kiinnostuneet lämpimästi mukaan liikkumaan!

Teksti: Miska Peltoniemi